Viimeisimmässä viestissä tulikin sitten vuodatettua kaikki pelaamista koskevat ongelmat ja siihen liittyvät ärtymykset ynnä muut asiat, joilla saan seliteltyä tätä järisyttävän pitkää kirjoitustaukoa. Niin, en nyt aio tuhlata siihen tämän enempää kirjoitustilaa, pahoittelut silti vielä kerran!

Anyways, nyt ollaan kuitenkin päädytty siihen pisteeseen, että käsissämme on täysin viimeinen osa tätä tarinaa. Perheen pariin palatessani ja vanhoja kuvia katsottuani karmaiseva ikävä Eliasta ja muuta jengiä kohtaan valtasi meikäläisen. Tuntuu todella haikealta ajatukselta, että en tule enää samalla tavalla kertomaan heidän elämästään ja saa usuutettua samalla mukahauskoja vitsejäni joukkoon, mutta turha tätä surkeiden sattumusten sarjaa enää on pitkittää. Toivotan kaikille viimeisen kerran mahtavaa lukunautintoa tämän sarjan osalta!

 

"No mitä halvattua.. Kyllä tää hana vielä päivällä toimi! Eiks toiminutkin, täh?" Elias ärisi ja väänteli raivoistasti vesihanaa. Hän oli muutama päivä sitten ostanut oman talon Riverview'n laidalta. Keskustan asunnossa ei ollut vähään aikaan ollut mitenkään erityisen hyvä ilmapiiri ja Piian mielestä jommankumman oli muutettava joka tapauksessa pois. Herrasmiehen elkein (eli vanhaan luukkuun kyllästyneenä) Elias sitten tulikin ostaneeksi omakotitalon, jota nyt yritti saada asumiskuntoon. 

"No kyl se tais ihan pelittää. Mut tota.. Mun pitäis varmaan lähteä kotiin nyt, ois vähän juttuja hoidettavana", Enni sanoi viimeisen pahvilaatikon purettuaan. Elias kääntyi ja pyyhki käsiään.

Hän käveli lähemmäs tytärtään ja kysyi: "Ai sä et jääkään yöks? Onhan tää kato kuitenki sunkin kotis. Mä voin vaik tilata meille pitsan tai jotai. Telkkarist tulee leffaki jota voitas--" Enni kuitenkin keskeytti isänsä levottomalla käsienvatkauksella. "Mut ei tääl ees oo tilaa ja mä vähän niinku sanoin jo äidilleki, et mä meen sinne yöks. Ja mun pitää edelleenki hoitaa vähä juttuja", hän selitteli ja laski kätensä alas. Elias raapi päätään. "Jaa. Niin mitä juttuja? Poikaystävä-juttujako?" "Ei, vaan yliopisto-juttuja." "Jaa, sä nyt varmasti haluut mennä sinne vai? Kyllä tällä kylällä nyttenkin töitä riittäs."

"Ihan varmasti joo, mutta mä nyt ajattelin tähdätä vähä ylemmäs kun kirjastotädiks", Enni naurahti ja katseli ympärilleen varmistaakseen, että ei jättänyt mitään elintärkeää jälkeensä. Elias käveli ovelle ja katsoi ulos huomaten taivaan jo pimenneen. "Niitä kirjastotätejäkin tarvitaan", hän sanoi hiljaa ja kääntyi tyttärensä puoleen. "Tuol on kyl aika pimeetä jo, ehkä sä sit lähet vaan. Ootsä varma ettet tarvii autokyytiä?" Elias kysyi ja halasi isällisesti Enniä. "Emmä nyt ku mulla on toi pyöräkin. Mut nähään varmaan huomenna sit", tämä vastasi ja käveli ulos.

Enni ei oikein välittänyt keskustella isänsä kanssa opiskeluista. Elias ei suinkaan vähätellyt yliopistoon meneviä tai siellä jo olleita, mutta piti koko prosessia enemmänkin ajan ja resurssien tuhlauksena. Ei Ennikään tasan tiennyt mitä halusi tulevaisuudessaan tehdä, mutta sen hän tiesi, että kirjastotätinä työskenteleminen ei hänen tulevaisuuteensa kuulunut.

 

Kotosalla Piia lappasi kolmatta murokippoa kitusiinsa. Eron jälkeinen aika oli muuttanut asioita kotona paljon. Hän ei enää kokenut kykenevänsä ruuanlaittoon tai muuhunkaan kodinhoitoon. Tietysti talo näytti aina siistiltä, mutta lähinnä siksi, että tiloja ei enää käytetty entiseen malliin. 

Piian tiskatessa kulhoa Enni astui ovesta sisään. "Moi", Enni huokaisi pyöräilystä hieman väsähtäneenä. "Moi, tulitsä sieltä uudelta kämpältä suoraan?" äitinsä sanoi reippaammin. "Joo. Kyl sekin alkaa pikkuhiljaa asunnolta näyttää. Vähän tyhjää siel vaan on. Ootsä ollu kotona?"

"Ei, mä tulin tossa tunti sitten Rhodan luota. Se uus mies on aika hirvee, mut sopii Rhodalle. Hei muuten mä kattelin niitä asuntolakuvioita sen luona ja Rhoda sano, et sillä on joku serkun siskon pojan kaima, jolla on oma osakunta. Sähän voisit mennä sinne punkkaamaan! Ja hei mä tein muuten sellasen testin et mikä pääaine sulle sopis!" Piia selitti innoissaan. Enni ei kuitenkaan ollut äitinsä ihku-hehkutuksesta yhtä innostunut. "Äiti, enköhän mä ihan ite sen pääaineeni päätä, eikä mikään superpätevä Iltapulun testi. Ihan niinku ne asumiskuviotkin, I can handle this", tyttö vakuutti ja oli painumassa omiin oloihinsa.

"Joo ihan varmasti. Näin mä muuten sitä Alkavaisen Marttaakin. Muistat varmaan", Piia sanoi varoen. Ennin kulmat alkoivat pikkuhiljaa kurtistua. "Joo-o, kyllä niin mitä siitä?" hän tuhahti. "Perttukin on hakemassa opiskelemaan. Me vaan mietittiin Martan kanssa, että pitäiskö teijänkin sopia, ettei sitten siellä tule mitään konflikteja.."

"Äiti, älä puhu mulle enää mistään Pertusta! Älä puhu ees sen äidistä! Se kusipää on mennen talven lumia. Joten kiitos taas tästä informaatiosta, mä meen nyt tonne yläkertaan enkä tuu koskaan pois jos sä mainitset sen nimen vielä mun kuullen, kiitti", Enni raivosi ja kopisteli yläkertaan alta aikayksikön. Oikeastaan Perttu itsessään ei ollut se, mikä sai hänen verensä kiehumaan, vaan se että jotkut oikeasti kuvittelivat, että se toukka vielä kiinnostaisi häntä. Enni oli päättänyt, että hän ei sopisi mitään yhtään kenenkään kanssa vain välttyäkseen konflikteilta.

 

Aamu alkoi valjeta Riverview'n ylle. Elias oli jo ennen kukonlaulua vetänyt lenkkarit jalkaan ja jolkotteli kohti keskustaa.

Ennikin oli sopinut aamutreffit Anitan kanssa Herkkunärpille. He eivät kuitenkaan ehtineet seurustella kauan, kun Anita ilmoitti olevansa nykyään kiireinen bisnesleidi. "Olen tosi pahoillani, Enni-ystäväni, mutta minulla on parin tunnin päästä yhdet neuvottelut siitä meidän kesäasunnostamme", hän sanoi arvokkaasti. "Aha. Miks ihmeessä sä puhut tolleen? Kyl sä niille isoille kihoille voit esittää olevas joku fiinikin täti, mutta mä tunnen sut vähä liian hyvin", Enni vastasi hieman tirskuen. Anita tuhahti. "Älä viiti! Mä ihan tosissani oon yrittäny.. Äiti osti mulle tän jakkupuvunki. Ehkä mun pitäis vielä kerran silittää tää. Nähdään vaikka illalla tai jotain!" hän huusi ja oli poissa ennen kuin Enni ehti edes hyvästellä ystävänsä.

Tekstiviestissä saadun kyläkutsun johdattelemana Elias löysi tiensä tutulle ovelle. Postipoika sattui pihaan samaan aikaan. "Ei kande mennä sinne. Se tyttö haisee tosi oudolle. Paitsi jos sä oot sen iskä niin kai sun on pakko rakastaa sitä", poika sanoi ja hölkkäsi pois sanomalehden kivetykselle viskattuaan. Elias hieman hämmentyneenä odotteli, että Kirsi tulisi avaamaan oven. Ei hän tiennyt, mitä se hänestä halusi, mutta ei puhelakon jälkeen viitsinyt kieltäytyä kutsusta.

Hetkisen kuluttua Kirsi asteli ulos ovesta. "Moi, Elias. Kiva et sä tulit sit", nainen sanoi ja sulki oven raolleen. "Joo. Ei mulla tässä nyt ollu.. mitään muutakaan", Elias takelteli sanoissaan. Hän raaputti päätään ja kehui Kirsin ulkonäköä hieman vaivaantuneesti. Kaikissa leffoissa miehet aina kehuivat naisia, kun pitkästä aikaa nähtiin. "Heh, kiitti. Hei voisitsä tulla sisälle?" Kirsi kysyi kainosti hymyillen.

"Miksei me vaan voida jutella tässä ulkona? Mä en ihan hirveesti jaksais tuhlata aikaani, duunitki alkaa kohta ja.." Elias vastasi kimpaantuneena. Hän ei oikein itsekään tajunnut, että miksi hän Kirsin taloon astumista niin kammoksui. 

Aluksi Kirsi säikähti Eliaksen reaktiota, mutta nosti sitten hymyn huulilleen. "No totta kai me voidaan tässä jutella. Mä nyt vaan aattelin, että sä haluisit istahtaa vähäks aikaa. Mun asia on aika iso, enkä mä halua seisottaa sua liian pitkään. Kamoon, tuu nyt vaa", tyttö sanoi ja viittoen Eliasta sisälle.

Elias huokaisi ja astui taloon Kirsi perässään. Hän ei kuitenkaan malttanut istua. "Okei, mikä tää sun asias nyt sit on?" Elias sanoi levottomasti. Kirsin katse vaelteli seinillä. "No alukskin mä haluisin sanoo, että mun mielestä meillä oli tosi mahtavaa ja sä oot ihan älyttömän ihana jätkä. Mä oon tosi pahoillani oikeesti niistä mun flippaamisista ja muusta ääliökäyttäytymisestä, oikeesti."

Elias keskeytti hänet: "Totta kai sä saat anteeks. Sä käyttäydyit tosi lapsellisesti, mut niin myös mä. Must on ihan huikeeta, että me voidaan sopia tää tälleen kasvotusten. Äläkä syytä itteäs mun ja Piian erosta, meijän aika ois tullu loppuunsa muutenki." Elias jatkoi sovintopuhettaan, mutta Kirsin vain keskittyi tiukasti tämän pusuhuulien liikkeeseen. "Ollaanks me nyt sit niinku.. ystäviä?" mies vielä varmisti yrittäen hymyillä. "Niin, Elias.. Mitä sä sanoisit jos.."

Kirsi rykäisi ääntään korjatakseen. "Totanoin. Sähän varmaan muistat sillon kun me.. rakasteltiin tuolla mun makuuhuoneessa ja.. Susta tulee isä, Elias. Mä olen raskaana", nainen kakisti naamallaan autuas hymy.

Elias ei tiennyt, että olisiko pitänyt nauraa vai itkeä. Hän käveli Kirsin ohi ja pyyhki naamaansa sormillaan. "Tsiisus", hän huokaisi. "Elias, mä rakastan sua", Kirsin lempeä kuiskaus kuului hänen olkansa ylitse. Ihan typeränäkö tuo heitukka häntä piti? Heidän lemmenleikeistään oli jo sen verran aikaa, että tuollainen napapaita ei raskausmahaa enää paljoa peittelisi.

Hän palasi Kirsin luokse ja avasi suunsa: "Mitä sä muija kelaat? Että tommonen paska läppä sais mut jäämään vai? Kyllä mä nyt osaan päiviä laskea ja tiedän vielä, miltä raskaana oleva ämmä näyttää." Kirsi oli kauhistunut. 

"Mulla on sulle niin paljon kerrottavaa", Kirsi aloitti, mutta Elias ei halunnut antaa hänelle suunvuoroa. "Ja ootsä alkanu pössyttelee vai? Minkä ikänen sä taas olitkaa?" Oma kysymyksensä sai Eliaksen hetkeksi miettimään, että miksi hän oli koskaan edes retkahtanut tuollaiseen typerään pikku blondiin.

"Joo se on nyt kyl sellanen juttu, että älä sinä ikinä enää laita mulle viestiä tai yritä soittaa. Älä ota muhun mitään yhteyttä. Lopeta toi valehtelu ja paskanjauhanta ja hommaa joku ikäses nulikkaa pitämään huolta. Tai älä tee sitäkää. Mitä jos sä vaan pysysit ihan omissa oloissas ton pimeen pääkoppas kans, etkä sekottais ittees muiden elämiin."

"Sä Elias Sahlsten oot tunteeton paskiainen. Kai sä tajuut, että mä voin olla sun elämäs nainen", Kirsi myhäili ja piteli päätään.

"Anteeks mitä", Elias vastasi. Kirsi nosti katseensa ylös lattialta. "Ihan sama mulle, vitun kusipää! Jätä sit naises ja lapses! Kohta koko kaupunki tietää kuin tunnevammanen sä oot, mulkku. Mä oisin voinut antaa sulle ihan kaiken, mutta sä saat vuorostas lähtee ilman yhtään mitään! Painu sen vitun eksä-lutkas luokse itkemään, kuinka nuori ja kaunis herkkupeppu ei huolinutkaan sua. Haista paska, Elias", nainen huusi, eikä olisi millään halunnut lopettaa metelöimistään, mutta Elias pudisti päätään ja kääntyi ovelle.

Sanaakaan sanomatta Elias käveli ulos ovesta. "Tuu takas, runkku, tai mä tapan sut vittu ihan oikeesti! Mä rakastan sua!" Kirsi jatkoi itkuraivohuutoaan Eliaksen läimäyttäessä ulko-oven kiinni. Päällisin puolin tyynenä hän lähti jatkamaan lenkkiään.

 

Koska Anita oli joutunut perumaan kahvittelut, oli Enni päättänyt soittaa Tatjanan kupposelle uuteen Javamajaan. Vanhat ystävykset keskustelivat kassajonossa. "Mä juttelin Vesan kansa tässä yksi päivä puhelimesa. Se haalua et mä muutan Bridgeporttin. Mä aattelin eka et da da, mut siten se kans sano et se haluu vauvan. Sit mä olin et njet njet", Tati kertoi. Hän oli sanomansa mukaan ollut tämän Vesan kanssa kaukosuhteessa muutaman päivän, mutta he olivat todella vakavissaan. "Mm, ihan oikein. Mutsi yritti puhuu mulle eilen jotain Pertusta. Mä ignorasin sen heti", Enni sanoi tuohtunut ilme kasvoillaan. "Joo, se kusipä voi painu vittun meijän elämäst."

Aamupäivällä kahvila oli Ennin mielestä parhaimmillaan; ei pahemmin asiakkaita, ei melua. Nuorehko baristapoika hymyili Ennille. "Terve, mitä sais olla?" hän kysyi hymyillen leveästi. "Ihan normi latte vaan kiitti. Ja sit tollanen muffinssi", Enni vastasi. Poika naurahti: "Vähän aamupalaa vai?" Tietysti Ennin päähän paukahti heti, että 'sanoiko se minua nyt läskiksi' ja 'en mä voi ikinä enää tulla tänne koska sit se luulee et mä syön aina help'. Vastaukseksi Enni antoi pojalle vaivaantuneen kärsivän pikku porsaan ininää muistuttavan ulahduksen.

Pöydässä tytöt jatkoivat keskustelua. "Mä en varmaan tuu ikinä löytää miestä. Joko ne on ääliöitä tai sit mä käyttäydyn niiden seurassa ku mikäkin vajakki", Enni naureskeli ironisesti ja hörppäsi kahviaan. "Sun kannattas liittyy Simderiin. Mulla mätchäs siel Vesan kansa. Oikestan mul mätchäs myös yhen Nikonkin kansa, mut se asuu Sunset Valleys", Tati sanoi ja näpytteli samalla puhelintaan. "No sulla ei ainakaan pulaa ukoista oo. Ehkä mun pitäis joskus käydä Sunset Valleys, onhan faija kuitenki asunu joskus junnumpana siellä."

Tatjanan kipittäessä vessaan Enni veti viimeiset tilkat kahvistaan ja tunki muffinssin suuhunsa. Riverview'n kuviot oli aika nähty, hän tuumi. Ehkei sen oikean olisi tarkoituskaan löytyä täältä landelta. Hän kuitenkin muisti, kuinka isä aina aikoinaan valitteli ystävien ja suvun jättämistä taakseen. 

Enni nousi tuolista, kun näki Tatjanan kävelevän ulos vessasta. "Mitäs sit? Me voidaan mennä vaik meille, jos ei sul mitään muuta tuu mieleen. Mutsikin varmaa huitelee kaupungilla", Enni ehdotti. Tatjana löi kätensä yhteen ja ehdotti jotain muuta: "Me ei olla vielä yhdessä vedetty kunnon vodka! Me lähdetän nyt ryyppämän." Aluksi Enniä hieman kauhistutti ajatus Tatin kanssa juopottelemisesta, mutta mitä hänellä sitä vastaankaan olisi. Aikuisia he molemmat olivat, eivätkä työt tai opiskelut painaisi.

"Mä en tienny et sulla on auto. Ootsä alkanu käydä töissä vai ootsä voittanu jossain lotossa?" Enni nauroi. Tatjanakin hörähti. "Ei ku tää on Alvin. Mun poikaystävän."

 

Uudessa kylpyammeessan lilluva Elias ei saanut pois päästään päivällä tapahtunutta. Nyt oli ainakin se aivan selvää, että sovintoa hän ei sen bimbon kanssa enää edes yrittäisi kyhätä. Vai että oikein raskaana. Ihan kun kakarat ois ennenkään saanut mua jäämään. Mitäköhän sille Paulille mahtaa kuulua? Se on varmaan aika iso jätkä nykyään, Enniä vanhempi kuitenkin ja silleen. Miten lie Jerpan perheelläkin mahtaa mennä.. Tai Iinalla ja Luukaksella? Miten mä oon voinu hylätä tällasen tulevaisuuden takia kaiken sen, mitä mulla oli.

 

Punaisessa Pisteessä ei tavalliseen tapaan ollut juurikaan asiakkaita. Onneksi Tatjana ja Enni tulivat kuitenkin paikalle piristämään baaripirkon iltaa. "Ei jumalaude, ei jaksas millää panostaa", kirosi baarimestari itselleen, viskasi vodkapaukun kitaansa ja alkoi pirteästi taiteilla pulloilla. "Moi, eeh, pistä jotain.. hyvää", Enni sanoi tiskille tullessaan. Hänellä ei baarin juomatarjonnasta ollut minkäänlaista käsitystä. Muutaman kerran hän oli vain Pertun ja muun kaveriporukan kanssa vetänyt istumakännit kaljalla keskuspuistossa.

Parisen tuntia kapakassa oltuaan ja vain kolmen pulimummon käytyä örisemässä Enni ja Tatjana halusivat jotakin liikettä elämäänsä. "Hei kuulehan! Kuulehan nyt, Tati-rakas. Mä kyllä nyt soitan Anitalle, et se tulee sen Cartsan kans tänne heti! Rimpauta sä vaik sille Alville tai jotain!" Enni huusi musiikin lävitse. "Kyläkylä, ehdotomasti. Tarvitan lisä votka myös, ehdotomasti!"

Kuten ollakaan, Anita saapuikin paikalle. "Hei Antsaah! Ihana nähdä, tuu tanssimaa mun kaa. Senkin jakkupukutäti, ihihihi", Enni kikatteli humalaisesti. "Nii siis eihän me nähtykää kun muutama tunti sitte viimeks. Silmien seisomisest päätellen sä ainakin voisit hidastaa sitä juomista", Anita vastasi. Ennin kasvoista hän siirsi katseensa tiskille tanssimaan kiivenneeseen Tatjanaan ja jatkoi: "Ja toi vois hidastaa suosiol kans.."

Hetken tanssilattialla hilluttuaan alkoi se ämmille tyypillinen halailu ja 'sää oot mun paraskaveri ihan oikeesti' -horina. Kaulailun päätyttyä Enni kysyi Anitalta: "Ei se Cartsa sit tullukaa vai? Vihaaks Cartsa mua?" Ystävänsä katsoi häntä hieman hämillään. "Mikä helvetin Cartsa?" "No Cartsa! Carlotta! Vihaaks se mua? Mä oisin oikeesti aina halunnu olla sen kaveri mut se on jotenki oikeesti tosi kylmä, ihan oikeesti.."

Nuoret naiset vetäytyivät baaritiskin suojaan jutustelemaan. Anita aloitti: "No mä oon miettiny tiäks kans et onks sillä kaikki ihan fine. Se käyttäytyy välil ku joku mikä vitun lie neuroottinen. Ja kylmä ämmähän se sisko-kulta on aina ollu. Mut kyl se on vissii tulossa, se vaan sano laittautuvansa ekaks tai jotain."

Heti Anitan lauseen loputtua hänen siskonsa pelmahtikin ovesta sisälle. Carlotta kipitti tiskin vierelle jutustelemaan baaripirkon kanssa.

"Moi Cartsa!" Enni hihkaisi ja käveli nopeasti Carlottaa kohti. "No moi vaan ja mikä vitun Cart--", tyttö ei ehtinyt saattaa lausettaan loppuun, kun Enni jo oli tunkenut drinkinviileät huulensa hänen huuliaan vasten.

Ainakin omassa humalaisessa mielessään Enni tunsi jään sulavan Carlotan katseesta.. tai huulista. "Oi oi, minä tiesin Ennyshkä, että sinä lesboseksuaali!" Tatjana huusi rumpujen takaa. "Jumalauta venakko pois sieltä! Mä pistän tän luukun kiinni nyt, että joka iikka pihalle!" baarimestari rääkyi. Musiikki lakkasi ja tunnelmavalaistus sammui. Nopeasti Carlotta irtaantui Ennin liiskaavasta otteesta.

"No niin, kuulitte mitä se Sarita sano, typykät. Ulos sieltä", portsarikin jo kailotteli ovilta Tatjanan edelleen hakatessa rumpuja. Onneksi vodkapaukun avulla tämäkin saatiin houkuteltua baarista pihalle.

Enni oli jonkisortin täpinöissä pusuteltuaan jääkuningattaren kanssa. "Carlotta, mä tykkään sust ihan oikeesti ihan älyttömän paljon, ihan oikeesti", hän kuiskutti ja yritti tarttua Carlottaa käsistä. Valtiatar itse ei kuitenkaan ollut yhtä tyytyväinen: "Mitä sä nyt oikeen sekoot? Et sä musta taida ihan hirveesti tykätä, jos tolla tavalla kaikkien edessä nolaat mut! Älä koske muhun enää.." Enni katsoi apeasti pusikkoa. "Mäkö sut nyt nolasin?"

"No sä, sä, just sä! Kai sä älyyt, että Sarita on mulle sukua ja sen edessä päätät alkaa lesboilla. Ja toi sun itäblokin horokin näki vielä. Arvaa vaa kun se kaikille kertoo.. Koko helvetin kylälle", Carlotta huusi. Onneksi kaikki muut olivat mystisesti häipyneet jonnekin, Tatjana poliisisedän kyydillä mahdollisesti. "No anteeks, en mä tajunnu et toi oli sulle nii iso juttu. Ei ton nyt tarvinnu tarkottaa mitään, oikeesti", Enni myhäili ja yritti parhaansa mukaan luoda Carlottaan lepyttelevimmän katseensa. (Huomatkaa dramaattinen vesisade.)

"Fuck this shit ja fuck you, Enni!" Carlotta huusi ja lähti yllättäen pinkomaan täyttä vauhtia tietä pitkin. Enni jäi vain tuijottamaan eteensä jäänyttä tyhjyyttä. Voi damn, mitä mä oikeen teen? En mä nyt mitään lesboromanssia ajatellu ton empatiakyvyttömän akan kanssa muutenkaan. Hitto, pitäs viel raahautuu himaanki..

 

Sänkynsä sijasta Elias oli päätynyt nukkumaan olohuoneen sohvalle. Hän oli katsonut televisiosta tullutta Kummitäti III:tä, mutta ymmärsi tylsyydestä lepotilaan siirryttyään, miksi kolmatta osaa oli haukuttu niin paljon.

 

Eliaksen nukkuessa sohvalla ja hänen tyttärensä raahautuessaan kotiin Piia oli noussut ja petasi sänkyä. Nouseva aurinko heijastui jokeen. Päivästä olisi tuleva todella kaunis.

Etupihalla laskuhumalasta kärsivä Enni teki tuloaan. "Voi kristuksen vittu, ei tää oo ennen näin paskalta tuntunu", hän ulisi yksinään ja jalat olivat pettää alta. Hänelle alkava aamu ei näyttänyt yhtä kauniilta kuin äidilleen.

Piia oli roskat ulos vietyään jäänyt ihastelemaan nousevaa aurinkoa. Kun hän astui takaisin sisälle taloon, oli hymy herkässä.

"No mutta hyvää huomenta, rakas pikku tyttäreni!" Piia hihkaisi ivallisesti lattiaa pitkin raahautuvalle Ennille. Tämä ei vastannut mitään, vaan raahautui hitain konttausaskelein vessaa kohti. "Tais olla kiva ilta", Piia vielä huikkasi ja meni keittämään kahvia. Enni vastasi päätelmään abstraktilla mutinalla.

Kun tyttö oli oksentanut sisäelimensä hohtavan kiiltävään vessanpönttöön, hän painoi selkänsä seinälaattoja vasten. Hän ei enää harmitellut sitä, mitä Carlottan kanssa oli tapahtunut tai kuinka hän oli kadottanut Tatjanan ja Anitan. Vessan kattoa tuijottaessaan hän mietti tulevaisuuttaan. Missä hänen tulevaisuutensa oli ja mitä siellä näkyisi? Carlotta-konflikti sai hänet hieman ymmärtämään isänsäkin elämää. Niin pienistä harmittomista asioista voisi syntyä mitä tahansa. Sen hän tiesi varmaksi, että kukaan ei sitä osaisi ennustaa. Niin kuin ei Enni ollut osannut ennustaa, kuinka monta tuhatta litraa viinankatkuista oksennusta hänen kehostaan tulisi yön jälkeen poistumaan.

 

 

Päivä oli jo pitkällä Riverview'ssä. Väkijoukko oli harventunut ja aurinkokin oli laskemassa.

Elias oli ollut edellisenä iltana työpaikan kesäjuhlissa. Hän oli päässyt draamantäytteisistä pippaloista kotiin vasta aamuyöstä, joten herääminenkin oli venähtänyt hieman pitkäksi. Onneksi jääkaapissa oli edelleen parin päivän takaisia vohveleita, joita sitten kelpasi vedellä darraiseen naamaan.

Suurimman osan päivistään Elias vietti Urheiluruutua katsellen. Suurin osa tapahtuvasta sosialisoinnista tapahtuikin työpaikalla. Hän tosiaan kaipasi sitä elämäänsä, kun kodissa oli aina odottamassa perhe, jolle kelpasi jutella. Ja perhettä ennen hänellä oli ollut runsaasti ystäviä. Kuten Elias itsekin, niin myös monet hänen nykyisistä ystävistään oli siinä iässä, että juurikin se Urheiluruudun katsominen oli mielenkiintoisempaa kuin oluthuuruissa hurjasteleminen.

Enni oli istunut koko iltapäivän keskustan puistoissa näppäillen tietokonettaan. Hän oli päättänyt, että opiskelemaan olisi pakko päästä. Eihän kukaan selviäisi hengissä elämällä koko ajan Riverview'n pienissä piireissä.

"Ei tästä tule mitään. Ei ne mua ees tonne varmaan ota", Enni myhäili ääneen ja paukautti hellästi näppäimistöä nyrkillään. Hän oli aina tuntenut intoa viestinnän opiskelua kohtaan, mutta parin viime viikon perusteella hänen sosiaaliset taitonsa eivät olleet osoittautuneet kummoisiksi - ainakaan omasta mielestään.

Kotona mätänemisen sijaan Elias päätti lähteä kahville uuteen kahvilaan, josta Enni oli maininnut ohimennen. Mies olisi halunnut tavallisen kahvin, mutta joutui tyytymään kamomillakermamustikkamuffinssieukalyptus-latteen.

Ei hullumpaa, hän mietti tyhjentäessään kuppiaan. Ehkä pitäisi vierailla useammin trendipaikoissa, vaikka tosiaan sellaisia ei kyllä Riverview'ssä pahemmin ollut.

Yhtäkkiä Eliaksen viereen istahti hänen hyvä ystävänsä, Odin Crosby. Elias ei varsinaisesti ollut juttutuulella, muttei voinut vastustaa ystävänsä pehmeää ääntä ja nallekarhun silmiä. "Oisit kuule ollu tänään duunissa! Kirsi veti sellaset raivarit ettet uskokaan. Se oli ihan myrtsinä siitä, et sitä ei kutsuttu sinne juhliin. Mitäs sano, että on raskaana. Se on sillä tavalla, että jos et juo, nii sä et tuu, hoh hoh!"

"Mä tiedän että Kirsin viihdearvot on aika hiton korkeella, mutta mä pyydän että sen ämmän nimee ei enää mainita mun kuullen. Viimeinki oon kyenny työntää sen pretty much kokonaan pois mun elämästä", Elias vastasi ystävänsä hohotteluun. "Jeah, kyl mä tiedän. En vaa voinu vastustaa. Hei tota lähetsä muute bisselle?" Odin kysyi hymyillen. "Houkuttelis kyl, mut mul oli vähä suunnitelmis käydä hakee vähän kamoja viel tuolt.. Piialta", ystävänsä vastasi huokaisten ja nousi ylös pöydästä heilauttaen kättään.

Piialasta puheen ollen: Piia usein sanoi Ennille viettäneensä päivät pitkät lukuisien ystäviensä seurassa, milloin missäkin hurvitellen. Oikeastaan hän saattoi häipyä tunniksi, että Enni lähtisi kotoa, ja sitten palasi taloon. Hän ei selvästikään halunnut esittää erosta haavoittunutta äitiä, mutta oikeasti tunsi itsensä todella yksinäiseksi. Piia vietti pitkät päivänsä maalaten, siivoten ja nukkuen.

Kaupungilla Enni oli odotellut uutta romantiikkahömpötys-elokuvaa alkavaksi. Hän oli jo ehtinyt unohtaa, kuinka mukavaa oli vain istuutua alas ja katsoa elokuvia sanaakaan sanomatta.

Elias asteli entisen kotinsa ovista sisään. Hän napsautti valot päälle ja huomasi, ettei juuri mikään ollut muuttunut entisestään. Ainoa ero oli se, että huoneet huokailivat hiljaisuuttaan. Kaikista putkivioista ja narisevista lattialankuista huolimatta Elias oli ikävöinyt tätä taloa.

Makuuhuoneessa tokkurainen Piia havahtui olohuoneesta tuleviin ääniin. Suurimpana ihmetyksenä oli se, että joku katsoi televisiota. Kumpikaan naisista ei ollut koskenut kaukosäätimeen sitten Eliaksen muuton, joten Piian sydän tykytti pienestä pelosta. No niin, nyt ryöstäjät ovat tulleet. Tiesinhän minä, että takaovi pitäisi pitää lukossa!

Onnekseen hän kuitenkin huomasi entisen miehensä istuvan sohvalla katsoen lastenohjelmia. Piia istuutui sohvalle ja huokaisi. "Muistaksä kun me katottiin näitä kun Enni oli pieni? Mietittiin, miten onnellinen perhe me oltiin. Niin nuoria", Elias sanoi hiljaa pitäen katseensa ruudussa. Piia hymähti. "Muistan mä. Niin me oltiin nuoria. Ja niin sinisilmäisiä."

Molemmat huokaisivat syvään. Piian kasvoille levisi surullinen ilme. Päässään hän mietti, että missä vaiheessa kaikki alkoi mennä pieleen. Mitä olisi täytynyt tehdä toisin, etteivät he nyt istuisi tässä tyhjyyden ympäröimänä ja kaihon täyttäminä. Entä jos näin olikin vain tarkoitettu?

Hetken hiljaisen istuskelun jälkeen Eliaksen puhelin soi: "Sahlsten." "Punaisesta Pisteesä hyvää iltaa ja onneksi olkoon olette voittaneet kanta-asiakasarvonnassamme ilmaisen illallisen meillä! Voitto lunastettavissa vain tänään.."  "Jassoo, ei kai se muu sitten auta." Mies sulki puhelimensa ja kääntyi entistä vaimoaan kohti. "Mä tästä lähden. Oli ihan kiva nähdä."

Piia havahtui. "Ai joko sä lähdet? Tai siis totta kai lähdet jos sä... Mä aattelin et oltas juotu sumpit tai jotain", hän ilmoitti sen suuremmin sanojaan ajattelematta. Heti ne sanottuaan puna levisi hänen poskilleen pienestä nolostumisesta. Miten minä nyt tuolla tavalla. Eliashan vielä luulee, että minä häntä ikävöin. Mies kuitenkin piti päänsä ja otti suunnan kohti Pistettä.

Elokuva oli ollut juurikin niin siirappin kuin Enni oli odottanutkin. Kaikki se siirappi meinasi kuitenkin tulla kurkusta ylös, kun vessajonossa hän törmäsi Carlottaan. Enni olisi halunnut vain poistua paikalta ja olla noteeraamatta itse jääkuningatarta, mutta samalla hän tiesi, ettei halunnut jättää kaupunkia paha maku suussaan.

Hän pyysi Carlottan juttusille teatterin edustalle. Onnekseen tai epäonnekseen tämä suostui rupatteluhetkeen.

"Ihan first of all mä pyydän sulta anteeks. Mä en todellakaan tarkottanu nolostuttaa sua sillon! Mä voin vannoo että se oli vaan mun känninen mieliteko, enkä mä haluu susta yhtään mitään enempää, kuin anteekspyynnön hyväksymisen", Enni yritti pysyä rauhallisena. "Huoh, sä oot kyllä niin säälittävä, et ei mul kai oo muutakaan vaihtoehtoo. Fine, saat anteeks. Mut katokin et pidät ens kerral lesbonäppis musta erossa", Carlotta vastasi ylimielisesti. Hänen katseensa ei kuitenkaan ollut ilkeä, ylimielisyys oli hänelle selvästi jo vakiintunut rooli. Enni huokaisi ärtymyksestä. "En mä ole mikään... Ah, ihan sama! Mulle on yks VITUN hailee mitä sä musta ajattelet. Mä lähden muutenkin yliopistoon, eikä sunkaan tarvii nähdä mun SÄÄLITTÄVÄÄ naamaa enää ikinä, kun mä en palaa tänne!"

Jääkuningatar näytti hämmästyneen. "Ai et tuu takas vai? Mieti nyt vähä ees hei.. Anitaa? Ja sitä sun ryssäkaveriis. Et sä vaan voi jättää kaikkee", Carlotta kavahti taaksepäin. Enni naurahti: "Mä oon kuule miettiny ihan hitosti liikaa ja tullu siihen tulokseen, että täällä ei oo mulle mitään hyvää. Säkin oot ollu vaan yks piikki mun lihassa. Mä yritin olla sulle mukava mut.. Miks mä ees puhun sulle? Munhan se tässä on oikeus pakoilla ja olla puhumatta. On hiton vapauttavaa saada sut pois mun elämästä, vitun prinsessa." Siinä samassa Carlottan silmäkulmissa oli nähtävissä pienten kyynelten turskahtavan ulos. Tyttö kääntyi ja lähti kipittämään autolleen. Enni olisi halunnut huutaa hänen peräänsä ja rukoilla anteeksiantoa, mutta enää ei ollut hänen vuoronsa.

 

Punaisessa Pisteessä oli jälleen hiljaista. Onneksi Elias oli vain tullut noutamaan voittonsa. Tiskin ääressä istuva blondi tosin vilkuili miestä kuin mitäkin lihakimpaletta ja kuiskutteli välillä baari-Saritan kanssa.

Normaalisti Elias oli ehkä jopa tarttunut tilaisuuteen ja vienyt tuon naikkosen kotiinsa jatkoille, mutta naamarajan lisäksi Eliasta ei kiinnostanut naissuhteet sillä hetkellä. Niimpä hän vain tunki suuhunsa viimeisen sipulirenkaan ja lähti kotiin.

 

Carlotta-episodi kakkosen jälkeen Enni meni mättämään rasvaa naamaansa. Solakalle Ennillekin ruoka oli paras lohduttaja (poikaystäväkin kelpaisi, mutta ruoka ei petä).

Kaupunki oli autio ja tähdet killuivat taivaalla. Koska vatsa oli täynnä, Enni ei jaksanut polkea lujaa. Siltaa pitkin ajellessaan hän huomasi jotakin: ei ketään missään. Se selkeytti hänen ajatuksiaan entisestään. Ei täällä mitään minulle ole! Ystävien kanssa minä voin pitää yhteyttä puhelimitse, muuta tänne ei sitten jääkään. Tämä kylä saa kohta kyllä jäädä taakse.

 

Kuten useina muinakin päivinä Piia nautti kupin kahvia auringon noustessa. Säätiedotteen mukaan päivästä oli tulossa normaalia viileämpi. Niin Piia ryysti kahviaan ja mietti, mitä tekisi.

Hetken henkisen valmistautumisen jälkeen hän heitti lenkkikamat päälleen. Trikoot ja lenkkarit olivat ehtineet hieman pölyttyä kaapissa, mutta nyt ne pääsivät jälleen hyvään käyttöön. Raikasta ilmaa hengittäessään Piia ajatteli, että tästähän olisi tehtävä ihan tapa.

Vajaa tunti äitinsä lähdön jälkeen Enni nousi ylös pirteänä. Hän oli yöllä kokoenut jonkin asteisen valaistumisen ja tunsi tämän päivän olevan hänen uuden elämänsä ensimmäinen. Ennen yliopistoa oli enää yksi asia, joka tulisi korjata kaikkien hyvinvoinnin takia.

Hän kipitti alakertaan kännykkä kädessään ja naputteli samalla viestiä: "Herkkunärpillä tunnin päästä. Pakko hoitaa tää pois alta." Harjatessaan hampaitaan Enni tunsi rauhan sisällään, vaikkei hetken kuluttua ehkä siltä enää tuntuisikaan.

Piia oli lenkkinsä päätteeksi juossut jokivarteen uiskentelemaan. Vilpoisa vesi tuntui ihanalta ihollaan ja lintujen lirkutus sai hänet hymyilemään. Mitä jos mä muuttasinkin jonnekin kunnon landelle? Voisin vaan porskutella jossain purossa poissa ihmisten katseilta..

Samaan aikaan Herkkunärpin kahvilalla: Juniorijoukkueen apulaisvalmentajana toimiva Perttu oli löytänyt tiensä paikalla. Hän tumppasi tupakkansa roskikseen ja otti kuulokkeet korviltaan. Hymyä ei pahemmin herunut  ex-tyttöystävälle.

"Moi", Enni sanoi hieman tympeästi ja katsasti miehen päästä varpaisiin. "No moro vaa. Mun pitää sit olla koutsaamas tossa yheltä, että hoidetaa tää nopeesti", Perttu vastasi vähintäänkin yhtä yrmeästi ja veti kätensä puuskaan, "mitä asiaa?"  "Niin et ei oo tai tuu mitään väärinkäsityksiä: mä en haluu olla sun kans enää missään tekemisissä. Haluun kuiteskin, et meidän ei tarvii vihotella", Enni sanoi lopuksi huokaisten. Hän olisi mielellään kuristanut Pertun siihen paikkaan, mutta yritti kuitenkin saada rauhan sielulleen.

"Ai mulla ei mukaa oo oikeutta olla vihanen? Sä käytit mua hyväkses vitun pihtaripentu!" Perttu karjaisi ja puuskassa olleet käsivarret räjähtivät levälleen. Enni kauhistui ja viha levisi hänen kasvoilleen jälleen kerran. "MÄ käytin SUA hyväks? Jos mä en haluu panna sua niin se on sun mielest hyväkskäyttämist vai? Perttu haista vittu, sä oot viel paskempi jätkä kun mä luulin", tyttö vastasi ja katsoi Perttua pahimmalla kuoleman katseellaan. 

Riitelevän kaksikon huomaamatta Elias saapui paikalle. Hän nousi ulos autostaan ja jäi kuuntelemaan keskustelua. "Hyvä vaa et painut helvettiin täältä. Tollasia junnuja jaksa kukaan katella", Perttu röyhisti rintaansa. "No sittenhän tää käy meille molemmille. Hyvästi, ääliö", Enni sanoi ja viittoi käsillään Perttua jatkamaan matkaansa. "Vitun pihtari", nuorukainen vielä mutisi ja kääntyi pois.

Niks naks, Elias rasautti käsiään. Hänen tyttärensä ei tarvitsisi kuunnella moista paskanjauhantaa. Valmiina nyrkkitappeluun mies kääntyi ja oli huutamaisillaan sen idioottinulikan nimeä.

Ystävänsä Odin kuitenkin tarrasi häntä käsivarresta ja tervehti. "Hei sori et kesti. Piti käydä tos kirjakaupas nopeesti. Kävin meinaan ostamas sen uuden keittokirjan mitä mainostettiin. Siit tulikin kauhee nälkä!" Odinin selitellessä Perttu oli jo kadonnut kulman taakse.

Paistipurilainen sai Eliaksen ajatukset pois Pertun typerästä naamasta. Ehkä nuorison olisi vain annettava hoitaa riitansa keskenään tämän kerran, vaikkei Enni sen mulkun sanoja ansainnutkaan. Pöydässä miehet keskustelivat lapsistaan ja isyydestä. He jakoivat keskenään kaikki lastensa kakkavaippa- ja teiniraivaritarinat. 

Pitäessään pientä pianokonserttia Enni kuunteli samalla isänsä tarinointia. Huuteli hieman joka väliin "ei se noin mennyt" ja "se olit kylläkin sä joka kusi sänkyyn".

Aurinko oli laskemaisillaan, kun ystävykset lopettelivat rupattelua. "Ja nyt mä joudun vähän niinku työntämään sen pois mun luota. Se sattuu ihan helvetisti", Elias kertoi surullisena.

"Mä tiiän, veli. Mä tiiän", Odin sanoi sympatiantäytteisellä äänellään ja halasi ystäväänsä. Elias pyyhkäisi päätään. "No nii, Enni. Eiköhän lähetä", hän huudahti ja soitti taksin.

He istuivat koko matkan hiljaa takapenkillä. Elias välillä vilkuili kasvanutta tytärtään. Hän ymmärsi, että hänen vauvansa oli nyt aikuinen, eikä lapsuuden hetkiä saisi ikinä takaisin.

 

Piia oli löytänyt tiensä töihin. Työpäivä oli ollut vertaansa vailla, sillä uutta elämänkertakirjaansa oli ollut kauppaamassa suuri kitaristilegenda Jon Lessen. Miekkonen oli jäänyt auttamaan Piiaa faniensa jättämien roskien siivoamisessa.

Kimppakyyti odotteli Piiaa kaupan ulkopuolella. Herra Lessen saattoi hänet autolle herrasmiehen elkein. "Jeah, oli tosi kiva styylailla. Mun käsitys kirjastotädeistä muuttu ihan täydellisesti, haha", Jon sanoi karhealla äänellään ja tarttui Piiaa kädestä hyvästelläkseen. Piia hihitti kuin teinityttö. "Se on kiva kuulla. Mun täytyy nyt varmaan mennä, hyvä herra Lessen", hän lirkutteli. "Sano vaan Jon", mies vastasi ja päästi hitaasti Piian kädestä irti.

Molemmat naurahtivat ja katsoivat varpaisiinsa. Jonin hurmaava poninhäntä hulmusi kesäillan tuulessa. Hän nielaisi ja sanoi hiljaa: "Saanks mä soittaa sulle joskus.. Piia?" Sydän tykytti naisen rinnassa. Hän hymyili ja nosti katseensa: "Totta kai. Jon."

 

"Katsos kun mestari näyttää", Elias sanoi ja heitti tikkansa parin sentin päähän napakympistä. Tuuletuksen jälkeen naurava Enni siirtyi hänen paikalleen.

Hänen katseensa oli tuima. Ehkä hän kuvitteli Pertun lärvin taulun keskelle. "Pojasta polvi paranee, hei?" Enni kuiskasi ja tuikkasi tikkansa lentoon. Tikka lensi suoraan seinään ja jäi tököttämään puupintaan. Enni haukkoi henkeään ja vilkaisi isänsä ilmettä odottaen huutia.

Elias vain nauroi pidellen vatsaansa. "Jaa että paranee vai? Hoh hoh. Otappas ihan uusiks ja yritä tähdätä siihen tauluun tällä kertaa", hän naureskeli.

Enni heitti vielä kerran ja toisenkin. Molemmat tikat päätyivät tauluun, muttei tulos oikeastaan ollut yhtään aikaeisempaa parempi. Elias ei oikeastaan nauranut tyttärensä huonoudelle. Hän vain nautti siitä, että vietti yleensäkin aikaa tytön kanssa. Milloin viimeksi he olivatkaan kunnolla tehneet jotakin yhdessä?

"Jees, ehkä tää jää viimeseks kerraks ku heitetään tikkaa yhdessä. Tai.. kun me tehdään mitään yhdessä", Elias sanoi ja raaputti päätään. "Isä hei", Enni huokaisi. "Se yliopisto juttu se... Mä tiedän, että se on sulle se oikee juttu ja mun mielestä sun pitää mennä sinne. Musta vaan tuntuu et... Että mä en oo antanu ikinä tarpeeks ja nyt sä jo lähdetkin."

Isänsä lauseet sai Ennin haukkomaan pienesti henkeään. Enni oli aina vain miettinyt, että kyllä hänen olisi helppo jättää kaikki taakseen. Mutta miltä hänen vanhemmistaan tuntuisi, kun eivät tulisi pitkään aikaan näkemään häntä?

Elias havaitsi ahdistuksen tyttärensä kasvoilla ja kaappasi tämän halaukseen. "Täs on kuitenkin kyse sun tulevaisuudesta ja mun velvollisuus isänä on antaa sulle mahdollisuus. Me voidaan sit kaiken mylläkän jälkeen tehdä kaikkee yhdessä", hän kuiskasi tytön korvaan. Enni rutisti isäänsä yhä kovemmin.

Herkistelyn jälkeen Enni meni nukkumaan mieli kevyempänä kuin koskaan.

 

Pari päivää kului kaiken maailman lomakkeita täytellessä ja nimikirjoituksia rustaillessa. Maksettuja laskuja tunkiessaan postilaatikkoon Piia pohti, kuinka paljon se opiskeleminen taas maksoikaan. Saadakseen rakkaan lapsensa opiskelemaan olisi anorektinen kukkaro hyväksyttävä.

 

"Yks Aivopommi, kiitos", Enni tilasi juoman piristämään pääkoppaansa. "Selvä, se tekis sit kaks viiskyt!" myyjä sanoi hymyillen.

Tatiana istuikin jo pöydässä valmiiksi. Ystävykset olivat sopineet viimeisen tapaamisensa ennen maailmalle karkaamista. Enni oli edelleen naamaltaan hailakka, vaikka Tati yritti kuinka piristää kertomalla suunnitelmistaan Bridgeportia varten. Kun vastaukset alkoivat olla pelkkää lasittunutta katsetta, Tati hengähti ja katsoi ystäväänsä pitkään. "Onko sula Ennyshkä varmasti kaiki hyvin?" hän kysyi ja piteli kättään poskellaan.

"Mulla menee pitkästä aikaa enemmän ku hyvin. Lähteminen on vaan aina niin haikeeta. Niin paljon asioita jääny sanomatta ja asioita tekemättä", Enni vastasi ja otti sitten hörpyn juomastaan. Hän jäi katselemaan kupin vilkahtelevaa pohjaa. "Mä aina vaan pelkään, et.. Et kaikki on muuttunu jos mä tuun takas. Säkään et oo täällä."

"Niin niin, muta muista rakas Ennyshkä. Me olan aina toisteme sydämisä", Tatiana vastasi hymyillen huvittuneena. "Nonii, lopeta toi imelä paska", Enni vastasi ja tuhahti naurahtaen. "Anteeksi, minä tietä. Meilä kotimaasa sanota aina, että 'älä pelkä muiden muutosta, koska sinä muutu myös'. Minusta se pashka sanonta, muta sinä voi miettiä sitä."

Enni laski kuppinsa ja pyyhkäisi etuhiuksiaan sivummalle. Hän katsahti ikkunasta ulos. "Mä tiedän että mä muutun kaiken muun mukana, mut eiks se oo okei jos vähän pelottaa silti?" Enni sanoi hiljaa ja käänsi katseensa Tatianan kasvoihin. "Lupaa mulle yks juttu, joohan? Lupaa, et tää meidän välinen juttu ei muutu. Et ainaki se ois ennallaan jos joskus nähään."

Tatiana jäi katselemaan soittajia sillä välin kun Enni kävi vessassa siistimässä itseään. Ei silmät tai posket punota? Hyvä. Damn, miten mä voin jättää ton akan tänne ilman itkemistä? Pitäis viel käydä siel Anitalkin. Ugh, toivottavast Carlotta ei oo siellä. Tai.. toivottavast on. Jos se vaikka haluis pyytää mult anteeks. Pyh, mitä hiton väliä. Anitaa mä olen menossa kattoo enkä sitä.

"Jeah, no ei kai täs sit muu auta! Koitetaan sit järkkäillä jotenkin asiat ku mä pääsen pois. Mä toivon et sul menee hyvin siellä isossa kaupungissa. Vähä erilainen mesta kun tää landekylä, heh."

"Kylä kylä, varmasti. Vesa on todela ihana mies ja rikas", Tati vastasi ja rutisti parasta ystäväänsä. "Tulee ikävä sua", Enni kuiskasi ja odotti kyyneleiden tuhoavan meikkinsä. Tati naurahti: "Me nähdän nopeamin kuin luuletkan."

 

Kotosalla Piia yritti kokeilla jokaista reseptiä jonka osasi. Onks nää hedelmävoikkarit nyt sit oikeen juhlallisia? Ei helvetti, ei kukaan varmaan näitä ees syö. Epätoivo valtasi hänet ja niin Piia viskasi jokaisen hedelmävoikkarin menemään.

 

Enni käyskenteli Lobosin perheen pihamaalla. Hän oli kahvilalta lähdettyään soittanut Anitalle ja tämä oli pyytänyt Enniä odottamaan ulkona. Kymmenen minuutin hortoilun jälkeen Anita kipitti pikkuisessa mekossaan ulos käsi heiluen. "Täällähän sinä ihanainen oletkin! Eiks ooki kiva mekko? Hei tuu sisälle tääl on vähä vilpoisaa", hän sanoi hymy huulessa ja talutti Ennin ovesta sisään.

Normaalin tapaan nuoret naiset jäivät jutustelemaan keskelle aulaa. "Jaa että stipendikin vielä? Vaude, mä en ois kyl ikinä kykenevä moiseen", Anita päivitteli. "Niin no, jos säkin oisit junnuna lukenu läksys nii ehkä olisitki kykenevä", Enni vastasi ystävällisen ivallisesti. "Mä muuten pääsin duuniin tohon isoon toimistotaloon. Kerroinks mä jo? On muuten hiton hieno pleissi. Siellä mä meen bisnesnaisena jakkupuku päällä vaan. Tuntuu, et mä oon vihdoin pääsemäs mun omanlaisiin kuvioihin", Anita sanoi perinteiseen malliin kehuen. "Vähäks siisti juttu! Mitä sä teet siellä?" Enni kysi innoissaan. "Oon kahvilähettinä."

 

Valaistukset, check. Koristelut, check. Vieraiden saapumiseen oli vain reilu tunti, kun Piia sai paikan juhlakuntoon. Hän pesi käsiään ja katsoi ikkunasta laskevaa aurinkoa.

 

"Mä tsiigasin sen yliopiston nettisivui ja siel oli kuva koulun jätkien vesipoolojoukkueesta! Mä voin vaan vannoo, et mulla ei tuu käymään Pertut tai mitkää muutkaa Riverview-juntit ees mielessä sen jälkeen ku mä pääsen sinne", Enni kertoi ja viittoi käsillään innostuksesta. Myös Anita oli erityisen kiinnostunut. "Uh, pitäiskö munkin hakea kouluun sittenki?" hän sanoi ja nosti kulmakarvojaan.

"Toisaalta mul ei oo kyl tarvetta millekää vesipoolopojille. Oon meinaa alottanut nettideittailun. Tai siis oonhan mä nyt Simderissä pyöriny pikkulikast saakka, mut tos viikko sit mä kirjauduin sellaseen ku 'ok-kumppanit.sim'. Oon jutellu pari päivää sellasen jäbyn ku Alessandro La Rosa kans. Just semmonen tumma ja tulinen, mun tyylinen. Se on kuulemma kakskytviis ja asuu jopa Riverview'ssä."

Kaikkien yllätykseksi myös yläkerrassa piileskellyt Carlotta istuutui räplättävien eukkojen seurueeseen. Anita katsoi siskoaan hieman äkäisesti. Ehkä hän ajatteli, että taas tuo tuolisi sättimään ja kiusoittelemaan Enniä.

"Yök, sähän näytit mulle kuvan siitä ja se kundi näyttää ihan photoshopatulta versiosta siit paikallisesta latinokarvakourasta", Carlotta sanoi kovaan ääneen. Anita oli hämmästynyt siitä, että siskonsa kävikin Ennin sijasta hänen kimppuunsa. "Jooh, what ever Cartsa", hän vastasi ja naurahti. "Anteeks mikä oli?" Carlotta vastasi ja tuijotti siskoansa tuimasti.

Enni kuunteli vieressä kaksosten nahistelua huvittuneena. Hänestä oli outoa kuunnella Carlottaa riitelemässä jonkun muun kanssa kuin hänen. 

 

"Näyttää ihan hiton hyvältä, vaikka itse sanonkin. Voilá!" Piia sanoi ääneen, kun oli saanut otettua pakastesushit lautaselle. Miks Elias ei voinut hoitaa tätä ruokapuolta, kun sehän se kokki kuiteski on?

Hän vetäisi nutturansa uuteen uskoon ja sipaisi hieman meikkiä naamaan. Kello lähestyi minuutti minuutilta kahdeksaa. Eliaksen oli määrä tulla heti kun töistä pääsisi ja jompikumpi Lobosin kaksosista oli sanonut pidättelevänsä Enniä hieman pidempään. Eihän yllätys saisi mennä pilalle.

"Hei vaan, me emme olekaan sitten hirveästi juteltu. Minä olen Piia, Ennin äiti", Piia esitteli itsensä Tatianalle. "Kylä minä ymmärtä ei sinun tarvita niin paljo artikuloita. Onko täälä votka?" tämä vastasi ja tähyili ympäriinsä.

Paikalle oli saapunut myös kutsumattomia vieraita (kuten aina). Onneksi kuokkijat olivat tällä kertaa lihaksikkaita ja nuoria.

Anita oli yllättäen karannut paikalta, kun Enni oli poikennut pissalla. Olohuoneessa odotti vain Carlotta. "Öh, meniks Anita yläkertaan vai?" Enni sanoi lähestyessään Carlottaa. Hätäisyys levisi tämän kasvoille. "Joo, siis ei. Se meni tota viemään iskää sairaalaan. Se sano et se tulee käymään sun luona viel aamulla tai.. jotain", hän vastasi ja nyppi helmaansa. "Okei, no ois ainaki voinu moikata. Ehkä mä sit lähen vaan polkee himaan", Enni sanoi ja oli kääntymässä ovelle. Carlotta kosketti hänen olkapäätään ja sai hänet kääntymään: "Niin siis.. Se oli joku sairaskohtaus tai joku. Ne on tosi vaarallisia nykyään. Tai siis ollu aina. Ne on noi vanhat ihmiset just tollasia.. Sairaita."

 

"Niin niin se oli sinun tyttös sit käyny Pertun kanssa juttelemassa! Oli kuulemma ollu ihan lempi rinnassa, vaan ei ollut minun poika enää lämmennyt. Sinun on sille tytölles sanottava, että sillon kuuluu takoa kun rauta on kuumaa. Kyllä minä tiesin että se meijän Perttu sen Ennin sydämen särkee, kun semmonen hurmuri on", Martta Alkavainen, eli yllättäen Pertun äiti, selosti. Piia ei oikein jaksanut uskoa tädin tarinointiin, mutta hymyili ja nyökytteli silti.

Juoksu jalkaa Eliaskin tuli suoraan töistä pippaloihin. Hän kuuli musiikin jyskeen pihamaalle ja toivoi, ettei tyttärensä olisi vielä saapunut paikalle.

 

Enni oli täysin valmis lähtemään kohti kotia, mutta Carlotta jatkoi sepusteluaan. Pienen hiljaisuuden jälkeen Enni alkoi katsoa seinille. Ikkunan maisema kertoi, että oli jo aika myöhä. "Mä taidan kyl nyt lähteä himaan. Oliko sulla vielä jotain oikeetakin asiaa?" hän sanoi tarkoituksella tympeästi ja katsoi viimeisen kerran Carlottaa. Tämä nyppi taas hamettaan. "Öäh.. Ei mul kai mitään. Onnea opiskeluun ja sillee", Carlotta vastasi. Se riitti hyvin Ennille, joten hän heilautti kättään hyvästiksi ja painui ulos ovesta.

Enni ei ollut katsonut missään vaiheessa kelloa, eikä osannut arvioida, kuinka pitkään Carlotta oli jauhanut turhuuksiaan. Hän oli nimittäin sopinut vanhempiensa kanssa, että illalla vietettäisiin aikaa yhdessä.

Kotona pauhasi musiikki ja joku oli viritellyt kuistille ilmapalloja. Enni kyllä tiesi, mitä ja ketä varten ne olivat.

Sisälle astuessaan Enni huomasi, että talo oli täynnä porukkaa. Ensimmäisenä hän kuitenkin kiiruhti äitinsä luokse. "No sieltähän se mun vaavi tuleekin!" Piia huudahti ja kääntyi pois Anitasta, kun huomasi tyttärensä. "Hei ihan oikeesti äiti ei sun olis tarvinnu. Sä puhuit 'perheen keskeisestä' ajasta", Enni sanoi hymyillen hieman nolostuneena. "No joo, mut eiks oo kuitenkin kiva viettää aikaa ihan kaikkien tuttujen kanssa! Meneehän sulla jonkun aikaa, että sä niitäkin näät", äitinsä vastasi ja taputteli Ennin olkapäätä.

"No joo, ja kiitos nyt ihan hirveesti vaivannäöstä! Iskästkään ei tainnu olla ihan hirveesti jeesiä järkkäilyissä", tyttö sanoi ja etsi isäänsä katseellaan. "Höpö höpö, eihän tässä nyt mitään vaivaa olla nähty. Ja isäs on ollu töissä koko päivän, joten en mä ees viittiny sysätä sille mitään tekemistä", Piia naureskeli.

Piian poistuttua takavasemmalle Anita halusi jututtaa ystäväänsä. "Hiton kanttura, mä ihmettelinkin et mihin sä lähdit painaa sanaakaa sanomatta", Enni nauroi, kun Anita rutisti häntä. "No pitihän mun olla sut täällä yllättämässä! Toivottavast Cartsa ei aiheuttanu sulle kauheeta kärsimystä. Mä sanoin et kantsii käyttäytyy kunnolla, koska sä oot lähössä anyway." "Se oli oikeestaan ihan ok, vähä outo vaan. Ehkä sille jää ikävä, hah hah."

Myös Simo oli löytänyt seuraa tanssilattialta. Vaikka Hank olikin tullut kuokkavieraana, Simo pakotti Piian toivottamaan lihaskimpun tervetulleeksi. "Sulla on aika letkeet lanteet, jäbä", Hank sanoi ja keikutti itseään lähemmäs Simoa. Tämä naurahti. "Mä tykkään sun vyöstä, mut ton ruman tank-topin voisit kyl heittää menemään. Oikeesti."

Muutama tunti kului rupatellessa ja tanssahdellessa. Vieraat olivat mukavasti jo kaikonneet ja Elias hyvästeli loppuja. Piia näki tarpeelliseksi vaihtaa muutaman sanasen ex-miehensä kanssa: "Noh, moi vaan. Me ei olla täs ihan hirveesti ehditty höpötellä." "Joo, niin. Sä näytät tosi hyvältä tänään", mies vastasi iloisesti. "Äsh, tänään mä vähä yritin.. jotain.. Kiitos vaan", kehusta hieman punastunut Piia sepusti. Vaikka he eivät olleet huonoissa väleissä, oli entiselle kumppanille puhuminen jotenkin vaivalloista. Kaljanhuuruinen Elias kuitenkin yritti parantaa tilannetta: "Hyvät bailut oot kyllä järjestäny, mut.. tanssimuuveja sä et oo paljoo vielä näytelly."

Kuten isänsä, myös tytär oli pienoisessa huppelissa. Hän oli kaivannut hieman rauhaa ja oli kävellyt kirkkaan tähtitaivaan alle. Enni oli aluksi vain istuskellut nurmikolla, mutta oli alkanut kuulla varsin kummallista huminaa. "Jesus, is that you?" hän nauroi ja otti hörpyn pullostaan.

Enni ei ollut edes ehtinyt saada nesteitä kurkustaan alas, kun humina koveni entisestään ja jokin voima veti häntä irti maankamaralta.

"Ja sit viel thunderclap!" Elias huusi tanssin lumossa. "Ei, ei thunderclappiä. Mä muistan kun sä teit sen aina aikoinaan tanssin lopuks ja kaikki nauro sulle", Piia nauroi. "Ai nauro vai? Noh, ehkei sit enää thunderclappiä." He jatkoivat musiikin tahtiin heilumista ja välillä katseensa kohtasivat arastellen.

Onneksi Piia huomasi Ennin kävelevän hieman tokkuraisena ovesta sisään. Hän lopetti tanssimisen ja tervehti tytärtään.

Piia ryhtyi siivoamaan lautasi ja pulloja pois tieltä. Enni kääntyi isänsä puoleen. "Mulle tapahtu just jotain tosi outoo", hän sanoi ja vetäisi henkeä. "Joo, joo. Mä tiedän. Aikusuus se on.. se on hieno juttu. Mä ymmärrän että nyt sä meet ja et tuu takas ja oot vastuussa itestäs, niin. Mutta sen minä sanon, että poikiin et koske!" känni-Elias örvelsi ja heristeli sormeaan.

"Otas nyt ihan iisisti. Kyllähän mä takas tuun! Ei ne opinnot multa koko ikää vie. Mä oon kelaillu ja tullu siihen tulokseen, et sit kun opiskelut on purkissa, niin mä tuun tänne takas ja mietin sit uusii asumiskuvioita, okei?" Enni vakuutteli kovaan ääneen. Siitäkös Elias ilahtui. "No niin, toi kuulostaa jo heti paremmalta mun korvaan!" hän sanoi hymyillen.

Isä ja tytär höpöttelivät vielä hetkisen. "Nää pippalot taitaa olla finito. Mut tosiaan, tuun sit aamulla vielä käymään ennen kun sä lähdet", Elias sanoi ja hyvästeli Ennin.

Ennen ovesta poistumistaan Elias huomasi seinää koristavan pienen valokuvan. Kyllä hän muisti tuon kyseisen syyspäivän, kun Enniä oli saanut kiikuttaa ympäri kaupunkia karkkien perässä.

Kun naiset olivat saaneet viimeisetkin astiat raivattua, Enni pääsi viimein punkkaansa. Se olis sit viimenen yö tässä talossa taas vähään aikaan, hän tuumi katsellessaan huonettaan ja vetäytyi syvemmälle vällyjen väliin.

 

Puoleltapäivin Enni istuskeli joen tuntumassa katselemassa, oi niin kaunista, Riverview'tä.

Silmät siristellen hän pohti sitä kaikkea työmäärää, mitä opinnot toisivat tullessaan. Olihan siitä jo aikaa, kun Enni oli koulunpenkillä viimeksi istunut. Kaiken sen lisäksi joutuisi ehkä tekemään oikeitä töitä. Onneksi vanhemmat olivat kartuttaneet aikamoisen omaisuuden, jolla kyettäisiin rahoittamaan Ennin opiskelua ja elämistä.

Piia heitti roskikset takapihalle ja huomasi Ennin kykkimässä maassa. Tämä kuuli äitinsä rymistelyn ja nousi ylös.

"Kyllä mä oon ihan tosi innoissani tästä", Enni sanoi ja hymyili onnesta. Kommentti lämmitti äitinsä sydäntä; olihan hän niin toivonut, että Enni pääsisi opiskelemaan. Bonustahan oli se, että myös itse tytär halusi sitä.

"Noh, onks kaikki pakattuna? Paperit tallessa? Soitiksä sen taksin itelles?" Piia tenttasi ja heilutteli käsiään levottomana jokaiseen ilmansuuntaan. "Joo, joo. Ja en soittanu, koska se iskä ei oo tullu vielä. Kyl tässä viel kerkii tarkistaa moneen otteeseen, että ota ihan rauhassa, äiti", Enni huokaisi ja katsoi kimpoilevaa äitiään huvittuneena.

Eliasta odotellessa Enni kittasi muutamat erikoissumpit kurkkuunsa. Kukaan ei tehnyt yhtä hyvää makukahvia kuin äiti (tai oikeastaan äidin kahvikone).

"Hei mä tajusin just, et Eliaksella on tänään varmaankin duunipäivä. Mehän voitais käydä taksin kans vaikka sen työpaikan kautta, jos sä haluut? Oishan se nyt kiva nähä iskääskin ennen yliopistolle lähtöä", Piia kysyi ja katsoi tikittävää kelloa. "Äh, myöhästyn muuten. Kyl se iskä voi tulla sit vierailee vaik kampuksella tai jotain", Enni vastasi ja hörppäsi kahvinlopuskat kitusiinsa.

Piia meni soittamaan Muhamatin Taksipalveluun. Enni täytti viimeiset lapuskat ja nakkasi koko nivaskan reppuunsa.

Kymmenen minuutin (ja Piian yllätyksellisen vanhentumisen) jälkeen taksi kurvasi tielle. Piialla oli kyyneleet herkässä. Äitinsä tunteellisuuden takia myös Ennillä oli vaikea pidellä pokerinaamaa yllä. "No niin äidin pikku kulta mussukka, halataan nyt viel kerran!" Piia huudahti. Enni yritti pidätellä itkua ja kapsahti äitimuorinsa syleilyyn.

"Pidä huoli itestäs ja tuu fiksumpana takas."

 

Tunnin ajomatka ja tunnottomaksi puutunut peppu. Enni oli vihdoin saapunut Sim Yliopistoon. Hän ei aivan saanut kyytiä asuntolalle saakka, koska käteistä ei ollut tarpeeksi. Onneksi laukku ja reppu eivät painaneet paljoa, joten raahautuminen parkkipaikalta omalle asuntolalle ei tehnyt hirveän kipeää.

Parin kiertotien kautta Enni löysi tiensä asuntolalleen. Hän oli vilkuilemassa ilmoitustaulua tärkeän informaation varalta, kun siinä samassa joku innokas tutor-oppilas nappasi Ennin matkalaukun kantoon ja lähti opastamaan tätä huoneeseensa.

Siinä sitä nyt oltiin. Enni tähyili ympäri isoa huonetta, jossa oli kaksi parisänkyä ja stereot. Jostain päin asuntolaa kuului musiikkia ja ikkunasta näki nurmikolla hengailevia opiskelijoita. Onnellisuus ja vapaus valtasivat Ennin mielen. Tämä tuntui hyvältä.

 

 

Edeltävänä yönä

 

Ennin läksiäiset olivat tulleet päätökseensä. Elias oli lähtenyt pyöräilemään kohti kotia. "Jumalauta, pakko... pysähtyä", mies puuskutti ja karautti pyörällään tienvarteen. Kaikki syömiset ja juomiset ilmoittivat, että olisivat tulossa poistumaan pikimmiten kurkusta ulos.

Oksennus lensi kaaressa puunjuurelle ja Elias jäi nojailemaan runkoon pidellen vatsaansa. Hetken hengiteltyään hän vetäytyi puusta irti ja kompuroi lähemmäs rantaa. Elias jäi lasittunein silmin katselemaan lipluttelevaa jokea. Oli niin hiljaista. Ei liikennettä, ei ihmisiä, ei edes lintuja. Sekunnit tuntuivat hidastuvan laskuhumalassa.

Elias otti taskustaan savukkeen ja sytytti sen. Vuoronperään hän hengitti raikkaan kesäyön ilmaa ja sitten syöpäkääryleen kemikaaleja. Hiljaisuus jatkui. Rauhallisesti lainehtiva vesi oli suorastaan hypnoottinen ja sai ajantajun katoamaan sitä katsellessa. Samaan aikaan vesi oli ainoa asia, joka kertoi ajan kulumisesta. Jos vesi olisi pysähtynyt, ei Elias olisi uskonut aikaan.

Hän poltti tupakkansa kaikessa rauhassa ja lopuksi viskasi tumpin välinpitämättömästi jokeen. Filtteri lähti lillumaan laineen mukana. Elias nuuhkaisi kainaloaan. "Hyi saatana sä dunkkaat, äijä", hän murahti itselleen. Oksentelu ja hikinen pyöräily olivat tietysti vieneet veronsa hygienian osalta. Onneksi vieressä oli joki pelastamassa tämän kurjan tilanteen.

Vaatteet jäivät rannalle kolmeen epämääräiseen myttyyn. Aika tuntui hidastuvan entisestään, suorastaan pysähtyvän. Alaston Elias pysähtyi hetkeksi seisomaan matalikkoon. Virtaava vesi tuntui poistavan huonon ja tönkön olon. Tuuli puhalsi miehen paljasta selkää hellästi.

Hän kyykistyi hieman, ponnisti ja liukui vettä pitkin pois rannasta. Vesi hyväili ihonsa jokaista kohtaa ja se virtasi kaikissa hänen kasvoilleen ajanmyötä syntyneissä urissa. Elias hengitti keuhkonsa täyteen kesäyötä. 

Hiljalleen vesi lopetti virtaamisen, laineet eivät enää liplattaneet. Oli hiljaista, eikä aika enää kulunut.

 

 

..

Ja näin debyytti-tarinani tuli päätökseensä! Esikoiseni loppuminen tekee kipeää, mutta olen äärimmäisen iloinen siitä että kerrankin sain jotakin lopetettua. Kiitos kaikille jotka ovat sen jaksaneet alusta loppuun lukea, vaikka teksti ei ole ainakaan minua aina miellyttänyt.

Niin, lopun juonikuviosta ynnä muusta vain sen verran, että en päässyt siihen tavoitteeseen mitä olin kaavaillut. Koneen ja Simssin teknisistä probleemoista johtuen lavastamisessa oli puutteita ja kaiken lisäksi otin kuvia hieman liian hätäisesti (mm. Ennin yliopistoon lähteminen ei mennyt kuvien ja kerronnan osalta putkeen). Anyways, en jälkikäteen muuttaisi mitään, koska olen todella itseasiassa todella laiska lavastamaan ja huimia äärimmäisen ylitsepääsemättömiä juonikuvioita en harrasta.

Loppuun sananen tulevaisuudesta! Eli tekeillä olisi tekotaiteellisuuden ja angstauksen multihuipentuma, mutta haluan suunnitella sen juonen ajan kanssa huolella (ettei käy niin kuin tämän kanssa). Sitä ennen luvassa saattaa olla aina sopiviin rakoihin putoilevaa Legacy Challengea (ehkä) jos innostun jälleen hääräämään perheiden kanssa pitkän kaavan mukaan. MUTTA NYT luvassa on mahdollisesti taukoa kirjoittamisesta, koska jos lupaan jotakin, mitään ei ikinä tule.

Taisipas tulla sekava lopputeksti, mutta antakaa tämä anteeksi: se tuli kirjoitettua tunteella. Vielä kerran kiitokset lukijoille. Lukekaa ihmeessä tulevaisuudessakin! Aamen.