Osa kaksi virallisesti valmis! Huima fiilis (NOT). Okei, on oikeastaan ja olenkin tästä osasta erityisen ylpeä ainakin jossain hämärässä mielessä. Siitä tuli pidempi, kuin alunperin kuvittelin ja tarina luistaa hyvään malliin. Tässä osassa tapahtuu hyvin arvattavia ja arvaamattomia asioita! Ehkä kuitenkin enemmän arvattavia. 

Ennen kuin aloitat lukemisen, on tässä muodon vuoksi varoitettava erittäin asiattomasta kielenkäytöstä, alastomuudesta, huonoista vitseistä ja muutenkin sellaisesta materiaalista, mitä ei soisi kenenkään näkevän! Haluan muistuttaa, että en ole rasisti, homovastainen, vammaistenpilkkaaja ja olen "hyvä" kristitty. Eli "Varo huonoja vitsejä" -varoitus liikkeellä!

 

 

Parin päivän kuluttua Elias soitteli jälleen Mailalle. Naisesta ei ollut kuulunut mitään sitten heidän yhteisen yönsä (joka ei ollut oikeastaan edes kokonainen yö). Elias suunnitteli jo kunnollista leffailtaa Mailan kanssa omalla kämpällään, kunnes Maila vastasi puhelimeen. ”Moi, Elias”, Mailan ääni kuului langan toisesta päästä. Elias kuuli tämän äänestä, että hän oli taas syömässä jotakin. ”No moi, murulainen. Et oo soitellu vaikka lupasit”, Elias yritti kuulostaa suloiselta. Totta puhuen Elias piti Mailasta suuresti. Nainen oli välillä todella omituinen, mutta se jokin hänessä sai Eliaksen syttymään. ”Äh, joo. Niin. Pääsi jo ihan unohtumaan. Tai siis et sä oo mihinkään unohtunut! Mulla on nyt vaan ollut vähän muuta tekemistä”, Maila vastasi ja jatkoi äänestä päätellen mutustamista. ”No ei se mitään, ei se mitään. Haluisitsä nähä nyt? Tai niinku tänään. Voisit tulla mun luokse. Katottas leffaa ja--.” ”Elias mä en nyt jaksa! Ihan oikeesti jutellaan joskus toiste, moikka!” Maila sanoi kiukkuisesti ja lopetti puhelun. Elias laski luurin mykistyneenä korvaltaan. Mikä sitä ämmää oikein vaivaa? Hän mietti päässään. Antaa sit olla. Elias ajatteli, että nyt saisivat naisasiat vähän aikaa odottaa.

Onneksi poikaa eivät kaikki jättäneet unholaan. Isäpappa oli velvollisuuksissaan aina valmis edistämään lastensa (ja ilmeisesti myös lastenlastensa) hyvinvointia. Niinpä he tapasivat samaisena iltana keskuspuistossa kävelyn merkeissä. Henry oli tosiaan tempaissut Eiran suoraan kehdosta tapaamaan enoaan, jota ei harmi kyllä kauhean usein vierailulla näkynyt. Pienen Eiran läsnäolosta huolimatta Elias kertoi isukilleen, että miten maailma sillä hetkellä makasi. Miehiseen tapaan hän kertoi myös henkilökohtaisista makailuistaan ja juorusi ohimennen myös naisten kuppikoot riettaalle isälleen. "Kävisit sinäkin Elias vähän useammin kylässä. Siskoskin viihtyy perheineen niin hyvin. Musta tuntuu, et ne on siellä meillä ihan koko ajan", Henry vihjaili pojalleen. "Isä.. Iinahan asuu teidän kanssa samassa talossa", Elias sanoi, muttei kehdannut edes naurahtaa vanhentuneelle isälleen. Henry jäi miettimään ja tuijotti tyhjää. Sitten hän hymähti: "Njaa, ilmankos ne onkin viihtyny niin hyvin."

 

 

 

Puolenyön jälkeen Elias heräsi yöpöydällä olevan puhelimen piipitykseen. Mailahan se tietysti katumuspuhelua soittamassa. Eikös katumuspuhelut yleensä soitetakin keskellä yötä? Juuri silloin kun kaikki nukkuvat levollisinta untaan. Hyvä kun unenpöpperöinen Elias ehti edes luuria korvalleen nostaa, niin jo alkoi Mailan ulina langan toisessa päässä. "Anteeks anteeks anteeks rakas!" Maila huusi kurkku suorana. Ei ollut epäilystäkään, etteikö tuo nainen ollut jonkin sortin aineissa. Elias kuunteli Mailan pillitystä muutaman sekunnin ajan ja sitten sanoi jämäkästi: "Ja mitäköhän pyydät anteeksi? Sitä et sä herätät mut keskellä yötä vai sen takia, että sä oot ollu mulle ihan helvetin tyly." Mailan vollotus vain jatkui jatkumistaan. Lakkasihan se aina jokseenkin siinä välissä, kun pullo kävi huulilla. "Annaksä mulle anteeks kulta? Mulla on ihan karsee ikävä. NIISK. Tuu tänne, tuu. Sä et tajuu et kuin tärkee oot mulle! Anna anteeks!" ja pillitys vain jatkui. Elias huokaisi ja raapi päätään. Hän ei halunnut olla ilkeä Mailalle, koska todella piti tästä. Hän kuitenkin halusi olla miehinen mies, joten pehmoilu ei olisi tullut kuuloonkaan. "Joo joo. Mitä sä nyt oikeen teet? Onksul menkat tai jotain nainen?" Elias sanoi ääntään korottaen ja yritti miettiä päänsä puhki, että mikä sitä eukkoa nyt riivasi.

Maila vain nyyhkytti, muutaman kymmenen sekunnin välein vollotti niin kovaa kuin lähti ja sen jälkeen taas vain vikisi hiljaa hokien Eliaksen nimeä ja lähinnä "anteeksi". Elias halusi vaikuttaa välinpitämättömältä, joten ei viitsinyt tiedustella liian tunkeilevasti, että mikä kullannuppuaan vaivasi. Hän istahti sängylle ja sanoi hitaasti: "Maila. Nyt.. puhu.. ja lopeta.. se parkuminen." Maila lopetti holtittoman itkunsa ja sanoi Eliakselle: "Elias anteeks! Meidän on pakko nähdä huomenna! On pakko. Mä.. mä.." Ja siitä jatkui huutaminen ja itkunsekaiset sepustukset naisen rakkaudesta Eliasta kohtaan. Elias olisi halunnut kertoa miten välitti Mailasta ja pyydellä anteeksi sanojaan ja käytöstään. Kuitenkin hän näki paremmaksi vain vastata Mailalle asianmukaisesti. "Okei, nähdään huomenna ennen kun mä meen duuniin. Laita mulle tekstaria kun oot selvittäny pääs. Öitä", hän sanoi ja vetäytyi vällyjen väliin.

Elias muisti petiin mennessään, että aamulla olisi tehtävä marjapiirakka siskontytön syntymäpäiville. Mutta ennen kaikkea Elias ei voinut olla miettimättä Mailaa. Mikä helvetti sitä riivasi? On siinäkin tapaus, johon minä menin ihastumaan. Elias mietti puoliääneen ja olikin heti jo täydessä unessa.

 

 

"In you go!" Elias hihkaisi muodon vuoksi. Piirakka näytti ihan suhteellisen hyvältä, mutta kaikilla kokeillahan on tapana kritisoida itseään. 

Elias lähetti tekstiviestin siskolleen, että toimittaisi leipomuksen ennen töitään. Syntymäpäiville hän ei valitettavasti pääsisi, mutta ajatteli ostavansa pikku-neidille lahjan vaikkapa simBaysta myöhemmin. Päivän kohokohtanahan oli kuitenkin Mailan tapaaminen.

Piirakan paistuttua Elias kietaisi sen folioon ja leivinpaperiin ja varmuuden vuoksi vielä elmukelmuun. Eikä kulunut pitkään, kun jo viimeinkin selvinpäin oleva Maila oli saanut lähetettyä tekstiviestin Eliakselle. "Huomenta. Pahoittelut eilisestä tai minkä päivän puolella se puhelu nyt ikinä olikaan. Nähdään isolla rannalla kello kolmelta. Ole kiltti ja tule paikalle. -Maila" Elias huokaisi ja suu vääntyi pakostikin pieneen hymyyn. Hän näkisi kultansa vihdoin ja viimein, vaikka eihän viime tapaamisesta ollut aikaakaan. Silti hän tunsi suurta vetovoimaa Mailaa kohtaan, joten hän ei voinut kuvitellakaan olevansa naisesta erossa muutamaa päivää pidempään.

Elias lähetti myöntävän vastauksen Mailalle. Hetimmiten hän näppäili puhelimeensa esimiehensä puhelinnumeron. "No terve, pomo", Elias aloitti. "Huomenta, Elias. Onko jotain epäselvää tän viikon työvuoroista?", hänen esimiehensä vastasi innokkaana. "Ei ole epäselvyyksiä, mutta nyt pitäis pyytää pikku palvelusta, jos passaa", Elias sanoi hieman hermostuneena, mutta kuitenkin innosta piukeana. Hän kertoi pomolle, että mikä tilanne nyt oli. Hän pyysi päivää vapaaksi, jotta voisi viettää sen naisensa kanssa romanttisesti välejä sovitellen. Eihän hänen pomonsa toivottomana romantikkona voinut olla antamatta päivää vapaaksi. Elias kiitteli esimiestään hartaasti ja katkaisi puhelun.

 

 

 

Elias saapui rannalle täsmälleen Mailan kanssa sopimaansa aikaan. Aikooko Maila hukuttaa itsensä? Kävi Eliaksella  ensimmäisenä mielessä. Tai liekkö hukuttautunut jo, kun ei eukkoa missään näkynyt. Elias meni lähemmäs merta odottelemaan Mailan saapumista. Hänellä oli ikävä Mailaa. Edes Piia ei enää liikkunut hänen päässään samalla tavalla kuin aikaisemmin. Maila, minä haluaisin.. Maila mä haluan antaa sulle anteeksi sen mitä sä.. siis mä. Äh, mitä hittoa mä oikein selitän. Mitä mä sanon Mailalle? Elias raaputti päätään. Voisiko Maila ollä hänelle se henkilö, jonka kanssa hän juhlisi railakkaasti läpi nuoruuden, rakastelisi rikkaiden yksityisrannoilla kuunvalossa ja ehkä jopa myöhemmin, paljon paljon myöhemmin, hankkisi hänen kanssaan lapsia? Sydän tykyttäen hymy huulillaan Elias jäi odottamaan Mailaa.

Sydän oli pysähtyä ja hymy hyytyi välittömästi, kun Elias näki Mailan kävelevän häntä kohti maha pystyssä. Hän ei tiennyt mitä sanoa. "Anteeksi, Elias, oikeesti", Maila sanoi hiljaa ja painoi katseensa maahan. Mailalla oli ehkä sellainen käsitys, että lapsensa isä olisi sulattanut asian, kuten ehkä kuuluisikin. Vaan isukki halusi ilmaista todellisen mielipiteensä. "Voi vitun vitun vittu! Et sitten tällasta asiaa voinu sanoa heti puhelimessa! Mä.. Mä oisin sentään voinu sulatella tätä.. katastrofia!" Elias huusi ja oli tarttumaisillaan naiseen, mutta taltutti juuri ja juuri sen verran raivostaan, ettei Maila nyt nukkuisi kalojen kanssa (I'm so evil..). Maila oli selvästikin yllättynyt Eliaksen suhtautumisesta raskauteen. Surullisen sijaan hän näytti pieneltä peuralta ajovaloissa, kun Elias huusi huutamistaan. "Ja sä sanoit että.. voi vittu.. kaikki oli sillon ihan ok! Mä luulin, et sä käytät pillereitä tai jotain! Ei saatana, miks sä ämmä valehtelet mulle tällasesta asiasta!?" Mies raivosi, eikä edes välissä vetänyt henkeä. Hän ei tiennyt mitä ajatella. Mailakin seisoi vain hiljaa. "Puhu!"

"Elias.." Maila kuiskasi tuskaisesti, kun lapsivedet lorahtivat pöksyjen läpi. Elias katsoi naista kummaksuen: "No oisit sanonu jos sulla on kusihätä, perkele!" "MÄ SYNNYTÄN HELVETIN IDIOOTTI!" Maila huusi niin kovaa kuin kurkustaan lähti, eikä mikään ihme jos Outolaaksosta saakka olisi tultu katsomaan naisen kivussa kipristelyä.

Elias soitti pienen panikoinnin jälkeen taksin paikalle, koska Maila ei halunnut "kusipää-Eliaksen" kyytiin enää ikinä. "Sitäpaitsi sun Wunderbaumit haisee paskalle!" hän sanoi Eliakselle tämän puhuessa taksikuskin kanssa puhelimessa. "Tuuthan sitten niin nopeesti kun pääset?"

Elias halusi aluksi mennä seuraamaan lapsensa (Mikäli se edes oli hänen!) syntymää. Eihän tällaista tilaisuutta tulisi enää välttämättä ikinä. Taksin kääntyessä keskussairaalaa kohti Elias hidasti autonsa vauhtia ja mietti, että haluaisiko kuitenkaan olla osallisena tässä ihmeellisessä tapahtumassa. Taksin kaahatessa risteyksestä suoraan Elias suuntasi oman autonsa kohti kotiaan. Totta puhuen kohti vanhempiensa kotia. Olihan hänen vietävä se marjapiirakka joka tapauksessa.

 

 

 

Elias kiiruhti tuskanhiki otsallaan sisälle. Vain perheen naiset olivat kotona tekemässä voileipiä isäntäväelle ja valmistelemassa pikku-Eiran syntymäpäiviä. Elias lykkäsi piirakan folioineen jääkaappiin ja ryntäsi siskonsa puheille. "Iina, mä kuolen varmaan kohta", Elias kuiski sydän tykyttäen. Poliisisiskonsa kohotti kulmiaan ja oli ottamassa jo radiopuhelintaan esille. "Ei, ei. Ei mitään sellasta. Mä haluisin puhua tästä tiedäksä.. aikuisten kesken. Nää jutut on ehkä vähä liian karseita lapsille", Elias sanoi Iinalle ja vilkaisi ruokailevaa Janinaa kohti. Janina pysäytti ruokailunsa ja sanoi: "Hei chillaa, eno. Kuule mä en oo enää mikään fuckin' virgin. Ja mä lähen muutenki koht Alvin bileisii, et lopettakaa toi keuhkoomine." Elias kohotti olkapäitään välinpitämättömyyden merkiksi ja selitti siskolleen kaiken tapahtuneen likaisia yksityiskohtia myöten.

Iina tarjoili lievästi "järkyttyneelle" veljelleen ruokaa. Ties vaikka masentuisi ja lopettaisi syömisen kokonaan. Onneksi viimeistään vanhemmat pitävät huolen, etteivät lapset pääse laihtumaan. 

Lankokin pääsi työmailta kotiin ja eikös Janina the "Not-Fuckin'-Virgin" mennyt kertomaan isukilleen Eliaksen elämäntarinan tai lähinnä sen osan, jonka tyttö oli äsken kuullut. Onneksi Elias ja Luukas olivat hyvissä väleissä, eikä siinä ollut mitään pahaa, että suku tiesi missä mentiin.

"Mun pitäis varmaan lähteä, kun teillä alkaa ne juhlatkin kohta", Elias mutisi vaivaantuneesti ja vei lautasensa tiskattavaksi.

Kiiruhtaessaan ovea kohti hänen oma isänsä astui kulkuväylälle. "Elias! Otit sitten neuvosta vaarin ja tulit kylään. Noh, ota nyt ruokaa, kun on siskosi sitä runsaasti tehnyt", Henry hymyili ja viittoi Eliasta ruokapöytää kohti. Poika raaputti jälleen päätään ja huokaisi: "Kai tässä nyt on sitten kerrottava sinullekin." Elias istuutui vielä kerran pöydän ääreen ja jakoi päivän tapahtumat isipapan kanssa. Henry yritti parhaansa mukaan ohjeistaa poikaa tekemään oikeita valintoja intuitionsa mukaan. 

"Mä tiedän, että siellä rannalla mä en ehkä käyttäytyny sillä tavalla, milleen mun ois ehkä pitäny. Mut mä en oikeesti haluu mitään lasta! Ehken mä haluu tän jälkeen ikinä. Maila teki mulle paskasti, enkä mä vaan voi antaa tätä anteeks", Elias sanoi vielä ennen ovesta poistumistaan.

 

 

Elias ei voinut kotona olla menemättä ulos hermosauhuille. Hyvällä tuurilla Maila olisi jo synnyttänyt sen kitisevän sinappikoneen maailmaan. Olisko sittenkin pitäny mennä sinne sairaalaan? Mut mitä sekin ois hyödyttäny tätä asiaa.. Elias tuumi ja katseli ohikulkevia autoja. Voisinko mä enää rakastaa Mailaa? Mä en vaan voi uskoo et kui se voi tehä mulle näin paskasti. "Kaikki on kunnossa." Ja hitot oli.. Se varmaan vaan kuvitteli mut jokski siitosoriks.

Samalla myös tunteet Piiaa kohtaan alkoivat palailla. Ei olisi koskaan pitänyt edes sekaantua Mailaan. Mitä jos mä oisin vaan nätisti chättäilly niiden outolaaksolaisten kans? Mitään tällasta ei ois tapahtunu. Tai pahimmas tapaukses MÄ oisin raskaana. Shiit. Elias puhalteli savua ja katseli ympärilleen levottomasti. Ei ollut epäilystäkään, etteikö koko kaupunki kohta tietäisi tästä. Olihan Elias kuuluisan kirjailijan ja menestyneen kapelimestarin poika. Hänen nimensä tiedettiin Sunset Valleyssä turhankin hyvin. 

Savuttelun jälkeen Elias läpsäisi itseään muutaman kerran kasvoille. Mun pitää mennä pistää kunnolla välit poikki sen Mailan kanssa huomenna. Eihän täst tuu yhtään mitään. Hän avasi portin ja paineli sisälle. Ei ollut pari kaljaa pahitteeksi.

 

 

Aamulla postinainen kävi tuomassa tuttuun tapaan laskuja. Maksettujen laskujen ottaminen ei kuulunut perinteiseen rutiiniin, koska aniharvoin Elias muisti maksaa laskunsa, vaikka rahaa pojalla oli kuin Laukkaavilla Laamoilla häviöitä (mikä on siis paljon). "Hei, Sahlsten!" postinainen Toivi huusi ja naputti kynsillään tämän etuovea. Elias käveli rennosti ikkunalle alusvaatteissaan ja hymyili Toiville. Nainen viittasi sormellaan, että tulisi ihan ulos saakka.

"Sulla on taas laskut maksamatta. Kannattasko herran vähän ottaa itteensä niskasta kiinni?" Toivi naureskeli lempeästi ja hymyili. Elias hymyili ja hipaisi Toivin käsivartta. "Mulla on nyt vähä rough times, you know? Mut mennään vaikka joku päivä kuuntelee kunnollista musiikkia stadionille. Ihan vaan kaksistaan. Mä ja sä", mies flirttaili postinkantajalle. Toivi oli eronnut miehestään muutama vuosi sitten, joten pieni flirtti "asiakkaan" kanssa ei tuntunut ahdistavalta. Varsinkaan silloin, kun flirtin kohteena oli Eliaksen kaltainen komea nuorukainen. "Kuulostaapas hyvältä, herra Sahlsten. Ehkä annan sinulle vielä ihan vähän aikaa hoitaa nimesi noihin papereihin. Soittele", Toivi hymähti, vaikka tiesi, etteivät Eliaksen treffi-ideat ikinä päässeet käytäntöön.

 

 

Elias kävi heittämässä vaatteet niskaansa ja ajamassa partansa. Hän hyppäsi autonsa kyytiin ja ennen starttaamista raaputti taas päätään. Mä en voi olla Mailan kanssa enää tollasen tempun jälkeen. Mä en osaa vaan luottaa siihen enää. Mies myhäili ajatuksissaan ja käynnisti moottorin. Vaikka se tulisikin tekemään kipeää, ei Elias voinut antaa asian vain olla. Mailan oli saatava tietää, että mitä Elias ajatteli tapahtuneesta. Silloin kummankaan ei enää tarvitsisi haikailla toisen perään, mutta mistä Elias edes tiesi, että välittikö Maila hänestä enää rantaepisodin jälkeen. Nyt oli vain mentävä ja toivottava, ettei Elias katuisi tätä päätöstä koko loppuelämänsä ajan. Tällä hetkellä hän muutenkin tunsi enemmän vetoa Piiaa kohtaan. Naista, joka ei koskaan satuttaisi häntä. Jos Pauli ei olisi kuvioissa, asuisi Piia jo Eliaksen luona.

Elias porhalti Mailan kartanolle kuin viimeistä päivää. Maila avasi oven kaikessa hiljaisuudessa, eikä pari edes tervehtinyt toisiaan muuta kuin nyökkäämällä. 

Elias aloitti keskustelun: "Maila. Mä olen pahoillani siitä ylireagoinnista siellä biitsillä. Mä sanoin asiat ehkä vähän liiankin--" "Me molemmat ylireagointiin! Siis.. Ei sun Wunderbaumit oikeesti haise niin pahalle. Mä en vaan keksiny susta muuta pahaa sanottavaa siinä hetkessä", Maila sanoi hymyillen hieman nolostuneena. Nainen yritti ottaa hellästi Eliasta kädestä kiinni, mutta tämä vetäytyi taaksepäin koko ruumiillaan. Maila jatkoi hieman kummaksuen Eliaksen reaktiota: "Elias, mä annan sulle ne kaikki sanat anteeks! Mä tiedän, että mä tein väärin, mutta mä oon aina halunnut tulla äidiks. Se oli jo lähellä teini-iässä, mutta äiti ei sit tykännytkään niin hyvää. Mut nyt kaikki on mahdollista!" Eliasta alkoi puistattamaan naisen ajatukset. Eukko oli koko ajan vain halunnut saada lapsen ja mahdollisiman nopeasti.

Jälleen kaikki Eliaksen tunteet koko asiasta purkautuivat. "Voi hyvä luoja, Maila! Sä et sit millään tajua! Mä en halua mitään lasta! Mä en halua sua enää! Mä yritin oikeesti tulla tänne hoitamaan tän asian nätisti, mut sit sä paljastat et sä olit suunnitellu tän koko vitun tsydeemin varmaan siitä päivästä lähtien, kun lähetit mulle viestiä siellä deittisivulla", Elias raivosi Mailalle. Hänellä ei ollut enää epäilystäkään, etteikö tämä suhde nyt olisi lopullisesti tässä. Ei ollut siitosori tyytyväinen tammansa toimintaan, joten turhakos enää suhteessa paikoillaan polkea. "Elias älä nyt", Maila vaikersi kuin pieni hiiri. Elias ei halunnut antaa hänelle minkäänlaista suunvuoroa. "Älä nyt, älä nyt", Elias imitoi (huonosti) Mailaa. "Millon mä saan sanoa SULLE 'älä nyt'? Ois pitäny sanoo varmaan siinä vaiheessa, kun menin sun kanssa sänkyyn. Ei mikään ihme, et ei voinu leffaan lähtee, kun heti varmaan alko pahoinvointi", Elias huusi näreissään.

Silloin Maila ryhtyi vastarintaan. "Tää on mun talo ja sä et tuu tänne rähjäämään varsinkaan Paulin nukkuessa", Maila kiljui raivoissaan. Eliaksen ilme oli näkemisen arvoinen lapsen nimen kuultuaan. "Ei helvetti", Elias huokaisi ja läpsäisi päätään. "Mitä nyt!? Alatko jo lapsen nimestäkin valittamaan, Elias", Maila ei voinut käsittää, mitä miehen päässä liikkui. "Ethän sinä edes halunnut koko lasta!" Maila kiljui ja tönäisi miestä. Elias pudisteli paitaansa ja katsoi Mailaa. "No en haluukkaan, mut sä et tajuu." "Mitä vittua mä en nyt tajuu? Pauli on nimi ja Nikander on sukunimi, että onnekses tätä poikaa ei suhun tulla yhdistämään ikinä!" Maila huusi ja tömisteli virheetöntä parkettiaan. Pauli.. Pauli!? Ei muija sit voinu yhtään muuta nimee harkita.. Elias mietti Mailan valitusselostuksen mennessä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. "Ja sitä paitsi, ne sun Wunderbaumit haisee oikeesti ihan paskalle!" Maila rääkyi.

Hetken kuunneltuaan Mailan itkuparkupotkuangstia Elias vaiensi tämän käsimerkillään. Hän odotti hiljaisuuden laskeutuvan muutamaksi sekunniksi ja avasi suunsa: "Maila, mulla ei oo enää mitään muuta sanottavaa, että kun tää oli nyt tässä tää meidän juttu. Ihan kokonaan ja lopullisesti. Pidä hyvä huoli pojasta. Nimessä ei oo mitään vikaa."

Sen sanottuaan Elias laski katseensa Mailan silmistä (pervert!) ja lähti kohti ulko-ovea. Maila jäi itkemään kohtaloaan juuri synnyttäneen äidin tunnemyllerryksen keskellä. "Elias.. Anteeksi.. Elias", kuuluivat Mailan vaivaiset kuiskaukset ilmassa. Elias oli pysähtymässä, mutta päätti, että parempi näin. Tämän jälkeen hän voisi heittää hyvästit ainakin yhdelle "ongelmalleen", joka oli tässä tapauksessa liian epävakaa nainen ja tämän kaikesta tietämätön poikavauva. Maila lyyhistui maahan, kun kuuli Eliaksen auton starttaavan ja kaahaavan pois pihasta.

 

 

Elias oli tullut siihen tulokseen, että Maila oli lopullisesti mennyttä ja Piia olisi hänelle tällä hetkellä se ainoa ja oikea. Rouva olikin sopivasti ilmaantunut kuin taikaiskusta Eliaksen etuovelle, kun herra tuli parkkeeraamasta autoaan.

"No hei, murulainen. Mä täs olin vaan päivälenkillä ja aattelin tulla kattoo, et ooksä kotona", Piia sanoi ja jatkoi vielä kertomalla jotain Eliaksen kovaäänisistä naapureista, mutta se osio meni hieman väsähtäneeltä Eliakselta ohi korvien. Piia katsoi rakastaan huolestuneena. "Onks kaikki hyvin?" hän sanoi ja yritti halata miestään. Halaukselle ei tullut hirveästi vastakaikua, joten nainen irrotti otteensa. Piia katsoi Eliasta kummaksuen.

Maila valehteli mulle ehkä maailman tärkeimmästä asiasta, joten mä en haluu valehdella Piialle. Elias mietti ja puristi silmänsä kiinni. Hän huokaisi syvään. "Piia mulla on jotain todella tärkeetä kerrottavaa. Mä toivon, että sä ymmärrät. Sä saat olla vihanen ja ihan mitä vaan, mutta mä toivon, että sä ymmärrät", Elias sanoi ja katsoi koiranpennun näköistä Piiaa syvälle silmiin. Piian ilmeestä näki, että nyt ei ollut naurun asia. "Okei", Piia vastasi rauhallisesti. Eliaskin halusi pitää tällä kertaa puheensa asiallisessa muodossa. Kaksi katastrofaalista välikohtausta olisivat yhdelle päivälle liikaa. No niin, Elias. Sanot vaan miten asiat on. Tästä se lähtee.

"Piia mä oon ollu ihan ääliö, mut mä en voi olla valehtelematta sulle enempää, koska mä oikeesti välitän susta saakelisti", Elias sanoi ja peitti kasvonsa kädellään. Piiakaan ei tiennyt, että miten päin olisi pitänyt olla. Hän tiesi, että nyt olisi jotain äärimmäisen vakavaa kyseessä. "Mulla oli toinen nainen ja nyt meillä on yhteinen lapsi. Mä kävin jättämässä sen just äsken. Vois jopa sanoo, et se ämmä käytti mua hyväkseen. Halus vaan lapsen. Mä vannon, että mä en halunnu", Elias sanoi, eikä voinut vieläkään katsoa Piiaan päin. Olisi ollut liian tuskaista nähdä hänen ilmeensä. "Väitäksä mulle, että se muija sito sut sänkyyn ja raiskas väkisin? Mun on jotenkin tosi vaikee uskoo, et kaikki on tapahtunu 'ilman sun haluumisia'. Oot halunnu vähä enemmän ku mulla oli antaa", Piia raivosi häpeävälle Eliakselle. "Piia oikeesti, ymmärrä! Okei, mä panin sitä, mutta se sano et ehkäisy on kunnossa! Ja mä ajattelin, että tää on ihan ookoo, kun säkin oot vielä naimisissa Paulin kanssa", Elias yritti vakuutella Piialle. Olihan pojan sanoissa perää. Ei Piia ollut mikään siveydensipuli ja touhusi käytännössä aivan samaa kuin Elias. 

Piia hivuttautui vähän kauemmas Eliaksesta epämääräisen sekava ilme kasvoillaan. Hän selvästikin pohti Eliaksen sanomaa. Ei poika palturia puhunut. Piia oli vain järkyttynyt häntä kohtaan tapahtuneesta loukkauksesta.

Elias käveli Piian lähelle ja sanoi hiljaisella äänellä: "Piia nyt tilit on tasan. Tai jos sulle sopii. Mä lupaan, et mä en valita enää Paulin olemassaolosta senttiikään. Piia.. Tuu tänne." Elias yritti kahmaista rauhoittuneen Piian syleilyynsä, mutta nainen ei ollut täysin leppynyt äskeisestä tunnustuksesta. "Eieiei. Älä koske muhun. Mä en oo valmis. Anna mun olla", Piia kiekaisi ja tyrkkäsi Eliaksen kauemmas. "Anna mun olla"? Elias hoki päässään. Hän alkoi muistella Mailan puhelua. "Jutellaan joskus toiste". Hän laski kätensä ja katsoi maahan.

"Piia voitasko me jutella?" "Ei.. Ei nyt. Mun pitää mennä tekemään Paulille ruokaa. Jutellaan joskus toiste", Piia sopersi ja käveli portista ulos. Elias kuuli vain Piian lenkkitossujen äänen tämän juostessa pois. 

Elias oli lopullisen murtunut. Ensin Mailan jättäminen oli vienyt voimia ja nyt Piia. Jutellaan joskus toiste. Olivatko nämä kaksi luonteeltaan erilaista naista sittenkin niin samanlaisia. Kumpikaan ei ainakaan halunnut jutella.

Elias oli lopen kyllästynyt kaikkeen. Naiset olivat ilmeisesti hänen elämässään pelkkä kirous, jota ei saisi purettua sitten millään. Kai olisi vain ryhdyttävä homoksi naapurin Jeremiaan kanssa. Eliasta puistatti ajatus parhaan kaverinsa karvaisista testikaaleista naamallaan. Se tapahtui vain kerran ja sekin oli ympärikännissä, eikä kukaan nähnyt, joten sitä ei lasketa!

Mitä mies nyt tekisi? Hukuttaisi itsensä työhön ja alkoholiin todennäköisesti. Ainakaan Jeremia ei olisi puskemassa Eliasta väkisin jaloilleen, vaikka välittikin ystävästään suuresti. 

 

 

VIIKKOJEN KULUESSA

 

 

Elias oli, kuten sanottu, hukuttanut itsensä työntekoon. Hän näytti päivä päivältä väsyneemmältä ja voimattomammalta. Ylennyksestä oli pomon mukaan turha haaveilla niin pitkään, kun mies tuli töihin mätänevän ruumiin näköisenä ja hajuisena. Loppujen lopuksi esimies iski Eliaksen puolesta hanskat tiskiin ja laittoi miehen pakkolomalle. "Mä tiedän, että on rankkaa, mutta tollasista asioista on vaan selvittävä. Rentoudut nyt ainakin viikon ja selvität pääs. Ja lopeta se röökin polttaminen ja kaljan juonti. Oot kohta joku pummin perkele", oli pomo sanonut Eliaksen siivotessa työpistettään. 

Loma ei ollut Eliaksen mielestä tarpeellinen, mitä hittoa hän muka tekisi nyt, kun ei ollut edes kauhean innostunut tekemään uusia tuttavuuksia. Onneksi hän tiesi parhaan ystävänsä odottavan kaljakontillisen kanssa aina, kun sellaista apua tarvittiin. 

 

 

Hyvä kaveri auttaa aina. Jeremiaalla oli oma tapansa auttaa ystäväänsä ahdistuksessa, mutta aina humalapäissään Eliaksesta löytyi uutta kipinää, josta Jeremia tykkäsi. Positiivisena ihmisenä hän ei pitänyt ihmisten jatkuvasta angstista, joten tarjoili ilomehua depressionsyövyttämille kanssaeläjille. Elias oli yksi näistä ihmisistä, joka tarvitsi potkua. Potkiminen päätyikin yleensä alastoman Eliaksen konttaamiseen lattialla.

Ja totta kai ystävien naurukohtauksiin. "Ahhahahaha! Kato nyt tota, hahaha.. Mä en kestä! Mä en kestä.. Auta sitä, ahahaha", Jeremia nauroi täyttä kurkkua kaverinsa toilailuille. On ihanaa tämä todellinen ystävyys. Ensin nauretaan ja lopuksi vasta mietitään auttamisprosessia. "Sori, kulta. Mun täytyy valitettavasti auttaa ensin sut tonne makuuhuoneen puolelle. Muuten säkin kohta makaat tuolla lattian rajassa", Mariana huokaili miesparivaljakolle. Jeremia loi morsiammeensa intensiivisen katseen ja kuiskasi tämän korvaan: "Saanks mä tänään?" Mariana mulkaisi ukkoaan ja talutti taulapään nukkumaan.

Petipaikan sai vierashuoneesta myös Känniääliöiden perintöprinssi. Vuodesohva oli tullut tutuksi Eliakselle, kun lauantai-iltojen jälkeen ei päässyt enää kotiin saakka.

Viisaimmalla aivojen osalla miettiessään Elias ajatteli Jeremiaan olevan muiden mielestä varmaan helvetin kusipääystävä. Elias kuitenkin tunsi saavansa Jeremiaalta juuri sellaista apua, mikä tilanteeseen sopi. Jeremia tunsi parhaan ystävänsä, kuin oman veljensä. Elias tunsi sen sisällään. He olivat kuin veljiä. Ei Elias kaivannut juuri sillä hetkellä potkuja perseeseen tai elämän ohjeita. Hän vain halusi ottaa lunkisti ja jossain vaiheessa herätä omaan epäonnistumiseensa ja sitten ponnistaa pohjamudista pilviin. 

Jeremia ja Mariana olivat parasta, mitä Eliaksella oli. Perhe kulki hyvänä kakkosena, mutta sieltä suunnalta sateli ennen kaikkea niitä elämänohjeita ja mielipiteitä. Parhaalta ystävältään Elias sai mitä halusikin. Naurua ja tukea.

 

 

Tupakan poltosta pomo oli oikeassa. Se touhu olisi lopetettava välittömästi. Niinpä Elias hinutti elämänsä toivottavasti viimeisen savukkeen keuhkoihinsa ja heitti lopun askin menemään. Yöllä puutarhatuolissa istuessaan hän kuuli jonkun rymistelevän roskakoria. Elias meni tsekkaamaan tilanteen, niin eikös Sunset Valleyn tunnetuin pummivaljakko ollut tonkimassa puoliksi poltettua askia ja käytettyjä kondomeita (maybe not..) roskiksen pohjalla.

Suureksi yllätyksekseen Elias sai viestin puhelimeensa. Viesti oli lähetetty tutusta numerosta. "Huomenna puhutaan." Luki lyhyesti ja ytimekkäästi puhelimen näytöllä. Lähettäjä oli Piia.

 

 

Rahojen yhtäkkisen "katoamisen" takia auto oli jäänyt tankkaamatta, joten Elias käveli aamutuimaan Piian ja Paulin kotitalolle. Oven avatessaan Elias ei ollut tuntea Piiaa. Hän näytti niin kauniilta ja raikkaalta. "Ootsä leikannu sun hiukset tai jotain?" Elias sanoi ajatuksissaan Piialle. "Itseasiassa mä oon yrittäny vähän nyt kasvattaa niitä", Piia sanoi topakasti, mutta laski sitten kovan ilmeen kasvoiltaan. "Mä vaan ajattelin kun sä.. Sä oot kaunis. Niin ku aina", Elias soperti Piialle lopuksi hymyillen vaivaantunutta hymyä. Eliaksella ei ollut aavistustakaan, että mistä Piia halusi jutella. Saati sitten että oliko asia hyvää vai pahaa.

Piia vilkaisi tyhjää huonetta ympärillään. "Pauli nukkuu päikkäreitä yläkerrassa, että älä kuvittelekaan, että nää olis jotkut treffit", Piia sanoi varoittavasti. Elias huokaisi hieman turhautuneena. Hän jo ehti toivoa Piian juoksevan hänen syleilyynsä. "Mutta mä haluan nähdä sut joku päivä. Mä en jaksa enää päivitellä sitä asiaa, mikä pääs tapahtumaan", Piia kuiskasi varmuuden vuoksi. Hymy levisi Eliaksen kasvoille. Piia jatkoi kuiskimistaan: "Mutta mä en unohdakaan sitä, että sulla on poika jossain tuolla." Elias nyökkäsi. Hän oli kertomassa äpäräpojan nimestä, kunnes Pauli pelmahti paikalle.

"Että jos vaikka katellaan sitä lounasta muutaman päivän päästä. Mä en nimittäin jaksa työasioita justiinsa. Mä haluun olla mun miehen kanssa pari päivää ihan kotosalla kahdestaan", Piia sanoi Eliakselle vakuuttavasti tietäen, että Pauli seisoi takana. "Eiköhän tää asia oo sitten sillä selvä. Kiitos, että sain tulla käymään. Tää auttoi tosi paljon mun murheisiin", Elias sanoi Piialle lopettaen lauseensa suloiseen hymyyn ja silmän iskuun. Piia nyökkäsi ja lähti kohti yläkertaa. "Ai hei rakas, tulehan vielä unille. Mua niin alko ramasemaan nää työjutut", Piia sanoi Paulille tämän ohittaessaan ja kipusi portaat yläkertaan. Pauli läpsäisi naistaan takamukselle omistuksen merkiksi ja siirsi katseensa Eliakseen.

Elias huomasi Paulin halun hieman keskustella vaimostaan. Niinpä mies käveli rauhallisesti talon isäntää kohti. "Mä nään miten sä kattelet mun Piiaa. Mut ei se kuule mitään. Me mennään nyt harrastamaan niin kuumaa seksiä, että sä et tuu näkemään sellasta edes asiaan kuuluvilla Simternet-sivuilla", Pauli sanoi Eliakselle tuima katse kasvoillaan. Elias hymyili Paulille. "Älä huoli, Pauliina. Mä vien sun vaimos vaan lounaalle", Elias sanoi ja käveli tyynesti pois tilanteesta. Pauli loi selkänsä kääntäneeseen Eliakseen alentavan katseen ja poistui yläkertaan vaimonsa luokse.

 

 

Iltapäivällä Elias sai soiton äidiltään. Isä oli kuollut muutama tunti sitten. Eliaksella oli ollut tarkoitus mennä pyytämään pomoltaan uusia työvuoroja, mutta taas tuli aihetta lepäämiselle. Isän menehtymisen mies osasi kuitenkin ottaa suhteellisen rauhallisesti. Vanhan miehen oli jo aikakin poistua heidän keskuudestaan ja äidinkin vuoro tulisi pian.

Elias hyppäsi autoonsa ja ajoi vanhempiansa talolle.

Talo näytti samalta kuin ennenkin, mutta jotain puuttui. Ehkä se oli isän urheiluauto pihasta tai jotakin muuta. Elias kipusi rappuset etuovelle. Hän ei kuullut sisältä pihahdustakaan ja koputti oveen syvään hengittäen. Äiti avasi oven ja hymyili alakuloisesti. "Hei, Elias", tämä sanoi ja siirtyi oviaukon edestä päästäen poikansa peremmälle. Elias katseli ympärilleen. "Missä Iina ja Luukas ovat?" Elias kysyi Eva-Marialta ihmeissään. "He ovat juttelemassa lapsille alakerrassa. Tai nuoriahan he ovat, eikä mitään lapsia", muori sanoi hieman hymyillen. Äiti oli yllättävän "hyvässä kunnossa" siihen nähden, että mitä aamupäivällä oli tapahtunut.

"Hyvin sä jakselet", Elias sanoi hiljaisesti ja halasi äitiään. Poika ei usein äitiään halaillut, joten Eva-Maria tuli silminnähden iloisemmaksi poikansa läheisyydestä. "Totta kai mä jaksan. Oon aina jaksanu", äiti sanoi ja irrotti otteensa Eliaksesta. Molemmat hymyilivät. "Onneks isä sai nukkua rauhassa pois", Elias sanoi ja katsoi pikkiriikkisen kysyvästi äitiään. "Voi ei hän mihinkään pois nukkunut! Hän oli lukemassa suihkulähteen luona ja säikähti mehiläistä. Kaatui paniikeissaan altaan pohjalle ja hukkui", Eva-Maria kertoi ja viittoi takapihalle päin.

 

 

Yhdet kalsarikännit oli vedettävä isän kunniaksi. Tällä kertaa edes parasta ystävää ei Elias kutsunut seuraksi. Hän halusi muistella siittäjäänsä rauhassa. Yllättäen mieleen palasivat kaikki muutkin viime aikoina tapahtuneet asiat. Niin ne aina alkoholin vaikutuksen alaisena palasivat. Puolentoista promillen kohdalla ne sitten katosivat kuin taikaiskusta ja Simbergin tummaolut oli taas osoittanut toimivuutensa. Mitä se pomo sano tästä jatkuvasta ryyppäämisestä. "Susta tulee pummi." Oisinki. Ainoo murhe olis se, että minkä roskiksen tänään dyykkais. Elias naureskeli omille ajatuksilleen. Toivottavasti se Piia ei nyt soita mulle. Tai kyl mä baariin lähtisin ehkä.

Yön mies makasi vessan lattialla puolikuolleena. Suoraan vessanpönttöön tähtäämistä oli tullut treenattua muutamaan otteeseen viime viikkoina, joten nykyään ei edes tarvinnut dokaamisen jälkeen hinkata saastaista toilettia aina uudelleen vitivalkoiseksi.

Siinä se pummin perkeleeksi muuttunut Elias makasi. Aivan, kuten esimies oli sanonut. Muista Elias, että nämä kaikki edustuskuvat näytetään viisikymppisilläsi, mikäli sinne asti selviät.

 

 

Kalsarikännit tulivat päätökseen, kun Elias oivalsi, että örveltää voisi myös lähipubissa. Kievarin vessat tulivat miehelle tutuksi. Päiväsaikaan ei Elias kehdannut kasvojaan menettää, vaikka ennen iltaseitsemää ei baarissa näkynyt paljon ketään. Mies lopetti urinointinsa ja palasi tiskille tilaamaan tällä kertaa kahvin.

Elias seurasi kahvinsa, joka olikin laadultaan Irish Coffee, valmistumista ja huomasi tiskin takana jotain tuttua. Hän vislasi ja sanoi: "Saska-serkkuko se siinä sauhuttelee?" Nahkatakkinen mies kääntyi ja hymähti: "Kato perkele, Elias. Jätkä tullu vähä mun kapakkaan nautiskelemaan." Saska (oikealta nimeltään Sakari-Simeon) oli Eliaksen serkku äidin puoliskolta. Hän oli kertomansa mukaan ostanut viiden prosentin osakkeet Konstan Kievarista ja mielestään oli yksi Isokiho-omistajista. Elias muisti nähneensä Saskasta jutun Sunset Valley Timesissä. Mies oli ostanut osakkeensa naurettavan korkeaan hintaan, mutta oli sentään saanut kunniansa. "Mä oon kuule bisnesmies", sanoi Saska Eliakselle ja osoitti omistuskirjaa pubin seinällä.

Saska tuli tiskin toiselle puolelle jutustamaan. "Mä kuulin, että isälläs ei käynyt niin hyvä tuuri ampiaisen kanssa. Otan osaa, oikeesti. Ota vaikka pari drinkkiä mun piikkiin", Saska sanoi sympaattisesti ja taputti Eliaksen olkapäätä. "Se oli.. Se oli kyllä mehiläinen. Mutta tapahtuneelle ei vaan nyt voi mitään. Olihan se isä sen verran huonossa kunnossa jo", Elias vastasi ja katseli lattiaan. Saska ei halunnut enää jutella vakavia. Hän ei muutenkaan ollut erityisen vakava mies. Ainoa asia, mistä hän pystyi puhumaan pokerinaamalla, oli bisnes ja se pokeri. "No mitenkäs naisrintamalla? Kai sä nyt hyvänen aika oot ylihuomiseks kutsunu jonku kauniin neidon tänne kattomaan Laukkaavien Laamojen finaalipeliä. Täällä on kuule taas helvetinmoiset partyt", Saska sanoi naureskellen ja iski silmää pojalle. Elias ei ollut muistanut koko peliä. Urheilun katsominen oli jäänyt vähän taka-alalle muiden miehisten touhujen keskellä. "No ei kyllä oo kutsu käyny, mutta minut tullaan ehdottomasti näkemään täällä pelin aikana", Elias kertoi ja mottasi serkkuaan äijämäisesti olkapäähän. "Hyvä sitte! Oli kiva nähdä serkkupoikaa välillä", Saska huudahti ja kätteli Eliasta hyvästeiksi.

 

 

Sunset Valleyn hautaustoimisto oli saanut toimitettua isän muistolaatan hautausmaalle. Elias halusi mennä vielä kerran muistelemaan ajasta ikuisuuteen siirtynyttä isäänsä ja vähän itkemään. Vaikkei Elias liiemmin elämässään ollut tunteillut, nyt oli oikea aika ja paikka päästää pitkän aikaa kyynelkanavissa muhineet kyyneleet valloilleen. Miks kaikki paska tulee mun päälle yhdellä kerralla! Ekaks Maila ja... Sitten se Piia.. Ei oo sekään mulle soittanu, ties vaikka harrastanu sitä kuumaa seksiä sen ukkonsa kanssa ja unohtanu mut kokonaan. Ja nyt isä.. Äidinkin aika tulee kohta. Ihan varmasti.

Mies pyyhki kyyneleitään kasvoiltaan. Hän ei oikeastaan itkenyt isäänsä, ei Mailaa, eikä Piiaa. Hän vain itki itkemisen ilosta. Eihän hautausmaalla ollut ketään muuta näkemässä kuin vainajaparat. "Voi hitto, isä", Elias vaikersi yksinäisyydessään. "Sä et tuu ees näkemään mun lapsia. Ihan oikeasti omia sellaisia", hän itkeä tihrusti ja kääntyi pois muistolaatalta.

Kaikkeen maanpäälliseen väsyneenä Elias meni hautuumaan kovalle kivipenkille koisimaan. Kävihän tämä kaikki voimille. Ei tämän simipojan elämässä ikinä ollut ollut yhtä paljon draamaa, kuin viime viikkoina. Miksi simivauvojen piti syntyä niin nopeasti? Jos raskaus kestäisi lähemmäs yhdeksää kuukautta, niin.. noh.. Maila olisi jo mammavainaa siinä ajassa.

Aurinko oli jo laskenut, kun Elias heräsi. Onneksi kummitukset eivät olleet vielä nousseet haudoistaan. Muuten Elias olisi varmaan herännyt henkihievereissä sydänkohtauksen partaalla, kun yksi läpinäkyvä olento olisi hyvällä tuurilla tullut herättämään. Elias haukotteli ja maiskutteli kuivalla suullaan. Hän katseli ympärilleen ja ymmärsi nukkuneensa vähän turhankin pitkään. "Ehkäpä minä tästä hivuttaudun kotiin, arvon vainajat", puheli mies itsekseen ja lähti puolijuoksua autoaan kohti.

 

 

Aamulla Elias tutkaili postilaatikkoaan ja huomasi tavalliseen tapaan laskut. Hän huomasi myös muistivihosta revityn paperilapun, jossa luki jotain siististi kuulakärkikynällä. Elias heitti laskut takaisin laatikon pohjalle ja otti paperin käteensä. "Hei, Elias. Mä otan tänään loparit tästä työstä, joten ei varmaan nähdä enää. Hyvää elämää sulle. Soittele jos on murheita." Elias tutkaili paperia. Paperin kulmassa oli pieni Sunset Valleyn postitoimiston merkki. Lopussa oli puhelinnumero ja nimi: Toivi. Elias hymyili. Hänen ihana postinaisensa oli viimeinkin jättänyt vihaamansa työn ja ilmeisesti aikoi tehdä jotain rakentavampaa. 

Elias katsoi laskuja ja tajusi, ettei ollut sillä hetkellä varoissaan. Tänään olisi käytävä pomon juttusilla Hokan Houkutuksessa. Täytyisi vain näyttää pirteältä ja raittiilta.

 

 

 

Parin tunnin kuluttua Elias porhalti työpaikalleen ja näki viereisessä puistossa jotakin tavallaan miellyttävää. Pauli oli päässyt ilmeisesti vanhenemaan rajusti. Taitaa Piia heilastella pikkusen vanhemman miehen kanssa. Mies naureskeli autossa omille ajatuksilleen ja mietti Piiaa. Nyt se nainen ainakin juoksisi hänen syleilyynsä. Miksi se edes heilasteli tuollaisen harmaahaituvan kanssa? Piia oli vähän alle Eliaksen ikäluokkaa, mutta silti oli naimisissa Pauli-papan kanssa. Elias tunsi pisteiden ropisevan omalle tililleen.

 

 

Elias sai työvuoronsa. Pomo oli varsin mielissään, kun sai kouluttautuneimman työntekijänsä raiteilleen. Elias saisi aloittaa seuraavalla viikolla tuplatunnein, koska ravintolatyöntekijöillä oli meneillään jonkin sortin lama.

Aamulla Elias huomasi, että uusi kokematon postinkantaja riepotteli hänen maksamattomia laskujaan etupihalla. Myös hieman "kokeneempi" lehtityttö katseli miehen touhua siihen malliin, että mitä se ukko mahtaa touhuta. Elias kävi jopa tervehtimässä tulokasta. Kasvot näyttivät jotenkin tutuilta. "No terve. Mun nimi on Elias Sahlsten, niinku varmaan tiedätki", Elias virnisti oven suusta. "Joo joo, terve vaan. Kai mä nyt sun nimes tiedän, kun et ikinä näitä laskujas kuulemma maksa. Ja.. Petri Kontiola on nimi. (Niin kuin se todellakin oli.)", postinkantaja sanoi ja oli poistumassa pihasta. Eliaksella välähti. "Ei hitto niihän sä ootki. Petri Kontiola, se jääkiekkoilija", Elias sanoi puolihuutoa. "Hys. Mä en haluu taas olla missään lööppiotsikoissa Räps-lehdessä", Kontiola sanoi ja peitteli kasvojaan lippiksellään. "Aa joo, sori sori. Vieläksä pelaat siellä.. Missäs joukkueessa sä pelasitkaan?" Elias kyseli mieheltä. Vartin verran he juttelivat jääkiekosta ja skandaalista, joka aiheutti Kontiolan uran päättymisen aikoinaan.

 

 

Iltapäivällä oli aloitettava valmistautuminen baari-iltaan. Elias halusi tankata pakkinsa täyteen, mutta pettymykseksi jääkaapissa oli vain mädäntynyt juustokuorrutettu hummeri ja lihamureketta. "Hyi saatan--", Elias huudahti ja otti askeleen taaksepäin jääkaapilta. "Migä helveddi? Ei mun juusdohummedi!" mies sanoi nenäänsä pidellen ja henkeään haukkoen.

"Phff, nyt saa pizza kelvata", Elias puhui itsekseen ja läimäisi jääkaapin oven kiinni. Niin, eihän sitä pilaantunutta ruokaa ainakaan kannata pois sieltä jääkaapista ottaa, eihän? Elias tarttui samantien puhelimeensa ja soitti Jeesuksen Kebab-Pizzeriaan. "Jeesuksen kebab ja pizza. Ali puhelimesa, kuinka voi auta?" "Yks sellanen Neitsyt Marian pyhäpitsa, kiitti." "Laitetanko reilusti Taivaalinen tomatikastike vai vahan?" "Reippaasti saa turauttaa. Hei käyks teil vielä Jumalaton nälkä -ruokapassi? Meinaan mun on melkee kohta täys." "Kula, kula. Joka kummenes kebab tai pizza ilmainen."

Syötyään Elias kiiruhti naapuriin kysymään Jeremiaalta, että olisiko mies tulossa illalla baariin. Ovelle sattui samaan aikaan joku ihana mies, joka lemusi täsmälleen samalle, kuin Eliaksen jääkaappi. Eikö tosta hajusta pääse ikinä eroon?  Elias yritti hymyillä, koska mätänevälle haiseva mies tervehti Eliasta iloisesti ja kysyi, että mitä tämä teki täällä. "No mä oon kuule ihan menossa mun parhaan ystävän juttusille", Elias päivitteli ja koputti oveen uudestaan ja kovempaa. "Eipä se Jerppa oo kotona. Mä tulin Marianaa tapaamaan! Me ollaan työkavereita", haisuli sanoi naureskellen. Ai, mä en tiennytkään, että Mariana työskentelee kaatopaikalla. Ovi avautui ja Elias miltei laukkasi sisälle, ettei joutuisi kulkemaan haisulin hajuvanassa.

Mies moikkasi Marianaa ja sanoi odottelevansa Jeremiaa. Haisulin jäädessä juttelemaan naisen kanssa Elias suuntasi vessaan. Hän kuunteli Marianan ja työkaverinsa keskustelua. "Terve vaan, Martsa! Mä tulin nyt käymään, kun oli niin kivaa silloin kahvitauolla vaan jutustella lapsista ja kaikesta muusta kivasta", mies sanoi ja nauroi. "Eh, krhm. Jaa. Mun pitäis kohta lähteä kauppaan. Siis. Ihan just nyt", Mariana sanoi nopeasti. Hänen kenkänsä kopisivat, kun hän otti etäisyyttä haisulista. "No meikäläinenhän vois vaikka, heh, tulla mukaan tai joitan. Seuraks niinku", ukko mutisi ja nauroi perään. 

Elias käveli vessasta ulos leveä hymy naamallaan Marianan kiusaksi. "Niin, jos te menisitte vaikka kauppaan ja minä jään odottamaan sitä Jeremiaa", mies sanoi kovaan ääneen. "Nii nii, just. Vai mitä Martsa?" haisuli hekotti intoa puhkuen. "Mä en oo mikään Martsa ja mun pitää mennä sinne kauppaan ihan ypöyksin. Elias voi kyllä pitää sulle täällä seuraa, kunnes mä tuun kaupasta", Mariana vastasi ja katsoi Eliasta. Elias mulkaisi nopeasti haisulia. Mies vain hymyili kuin vajaaälyinen. "Mun pitää itseasiassa nyt mennä. Mut kuules, Martsa. Sanothan Jeremiaalle, että on valmiina kaheksalta, koska sitten mä tuun hakee sen kattoo pelii", Elias  kertoi suunnitelmistaan illan varalle ja lähti matkoihinsa. "Heippa, Ellu!" kuului haisulin ääni oven lävitse.

 

 

Musiikki pauhasi miehen kärryssä. Pohjashotitkin oli tullut jo otettua, mutta koska Sunset Valleyn poliisit eivät oikein välitä liikennesäännöistä, autolla baariin ajaminen oli periaatteessa vielä toistaiseksi ihan turvallista. Elias odotteli ystäväänsä Aapoloiden talon edustalla. Tästä yöstä tulee ihan hiton wild. Yeah right.. Vähän kaljaa ja tupakkaa ja pelin katsomista. 

Sieltähän se Jeremia saapui ajallaan. Hänkin oli näköjään jo valmistautunut iltaan etukäteen. "Ala tulla sieltä, känniääliö", Elias huusi autostaan ikkunaa hieman avattuaan. Jeremia päästi räkäisen naurun ja juoksi etupenkille. "Marianakin tulee sitte jossain vaiheessa, että ei mitään homoilua sitten", Jeremia nauroi ja avasi pullonsa.

Matka sujui rauhallisesti, vaikka pojat kävivätkin vähän kiertoreitin kautta rallaamassa musiikit huutaen. Koko kaupungin oli ehdottomasti tiedettävä, että nämä kollit olivat liikenteessä.

Porukka alkoi lipua Konstan Kievarin ovista sisään hieman ennen yhdeksää. Välillä miehet kävivät tupakalla juttelemassa naisista ja jalkapallosta. "Siis mä oon oikeesti pitkään funaillu et.. Millon tää paskakaupunki alkaa menestyy urheilussa. Siis voi jumalauta nyttekkin häviöllä  kolme nolla, eikä minkään.. MINKÄÄNLAISTA yritystä ees näy. Voi jumalaude. Sit noi ämmät ei oo ees kännissä. Mun pitää saada nähä edes yhet futaritissit tänäyönä!" Jeremia karjui raivoissaan Sunset Valleyn jalkapallokohtaloa."Mut.. eksä oo niinku stadionil töis", Elias sönkötti humalaisesti. "Siis. Sustahan pitäs jossain vaiheessa tulla ammattifutari", hän jatkoi. Jeremia naurahti: "Jos mä myyn katsojille hodareita pikkusesta boksista pelin aikana, nii tekeeks se musta ammattifutarin? Itse asias joo.. Tekee joo." Miehet jatkoivat vielä keskusteluaan muutaman minuutin ajan ja painuivat takaisin sisälle.

Baaritiskin ja pöytien ollessa täynnä miehet halusivat pystyttää oman futispelinsä. Heidän örvellyksensä ja karjumisensa ei miellyttänyt selvinpäin olevia, joten heidän pelinsä keskeytettiin varsin äkisti.

Matkallaan vessaan Elias törmäsi vanhaan tuttuunsa. Piia oli menossa vessasta takaisin baarin puolelle, mutta Elias tempaisi naisen innokkaaseen suuteloonsa. Liian innokkaana hän jopa tunki sormensa naisen uudesta topistä lävitse. Pikku vikoja. Kumpikaan ei sanonut mitään. He pitivät vain lyhyet kahdenkymmenen minuutin imutussessiot ja jatkoivat matkaa.

Eihän baari-ilta olisi mitään ilman yhtä kuolemantapausta! Baarimestari heitti yllättäen veivinsä, kun jalkapallokansa oli tulossa tilaamaan juomiaan. "Hei! Mä maksoin jo mun drinkin. Anna se tänne senkin.. haamu!" yksi paitansa menemään heittäneistä miehistä huusi kiukkuisasti. "Voi hitto. Nyt me ei enää saada juotavaa!" miehen vaimo huusi ja paukutti tiskiä. Yksi pöydässä istuneista miehistä juoksi tiskille ja alkoi omatoimisesti kaataa olutta kitaansa hanasta.

Mä oon ihan saletin varma, että tolla vitun niljakkeella on jotain tekemistä ton kuolemisen kanssa. Elias mietti 0,1 prosenttia selvillä aivoillaan. "Vitun mato! Sä tapoit meidän baarimikon!" Elias huusi ja tönäisi nuorta miestä. "Mitä? Mutta enhän mä edes.. MÄ JUST TULIN TÄNNE!" nuorukainen huusi kurkkusuorana ja puristi nyrkkinsä yhteen. "Joo, se oli toi! Mä näin", hanasta olutta kittaava mies huusi. "Mää kans!" kirkui joku juuri 18-vuotta täyttänyt tytön tyllerö. 

Jeremia oli kaikesta tietämättömänä vähän tyhjentämässä ruumistaan. Sydänkohtaus ei ollut kaukana, kun jonkun muunkin piti päästä käyttämään vessan palveluja. "Voi saatana! Älä vie mua vielä!" Jeremia huusi ja haukkoi henkeään. Pelon kyyneleet virtasivat ukon poskilla. "Eiköhän yks äijä oo tältä illalta tarpeeks. Mut kyllä munkin täytyy päästä pissalle! Et uskokaan, et kuin vaikeeta se on tän hameen alta!" Viikatemies huudahti ja ihasteli itseään peilistä.

Riita oli yltynyt tappeluksi baarissa. Junnua oli alkanut ottaa pannuun toisten huutelut. "Mä en oo tappanut yhtään KETÄÄN!" poika huusi ja tönäisi silminnähden "selvinpäin" olevaa Eliasta. Mies kaatui maahan, muttei pysynyt siellä aikaakaan. Hän nousi jaloilleen ja tempaisi nuorukaisen kurkusta kiinni. "Vitun pelle nyt tuli turpaan!" Elias karjui. Muut juhlijat olivat menossa täysillä mukana. "Lyö sitä kukkakeppiä!" "Luuta ja verta! Luuta ja verta!" "Älä satuta minun poikaani senkin rotjake!" "Saaks täältä lisää juotavaa?"

Eliaksen harhalyönnit olivat koituneet kohtaloksi. Juniori oli pistelly Eliasta kunnolla turpaan ja paitakin oli ilmeisesti kadonnut matkalla. Uusi baarimikkokin oli löytänyt tiensä tiskin taakse. "Hei äijä. Kai sä näät, että mun pullo on tyhjä, haha. Heitä kierros koko baarille mun piikkiin!" Elias huusi ja nauroi ja oli vähällä kuukahtaa tiskin ääreen. "Anteeksi hyvä herra, mutta kaikki asiakkaat ovat lähteneet ja paikka menee kiinni tällä punaisella minuutilla. Voit jättää tyhjän pullon pullonkeräykseen", baarimikko sanoi mahdollisimman selkeällä ja kuuluvalla äänellä. Elias tuijotti häntä silmät lasittuneina. Muutaman sekunnin lagauskohtauksen jälkeen Elias tempaisi puoliksi juodun kaljapullon tiskiltä ja lähti takaoven kautta ulos.

Jeremia oli muhinoimassa naisensa kanssa takapihalla, kunnes Elias pelmahti paikalle. "Wow, duude. Sun kasvot on ihan paskana. Asiaa", Jeremia sanoi nauraen ja heitti ylävitoset ystävänsä kanssa. Mariana kiiruhti nopeasti kotiin pyörällään, joten miehet soittivat taksin paikalle parivaljakkoa hakemaan. "Oli muuten ihan helvetin hyvä ilta", Elias sopersi ja taputteli Jeremiaan kaljua. "Jeah, vaikka peli hävittiin, niin me silti ollaan kyl voittajia!" ystävänsä huusi ja nauroi. "Arvaa mitä!" "No mitä?" "Mä näin Piian! Tai olikse Piia en mä oo ihan varma." "Saiksä pesää?" "En, mut me nuoltiin varmaa.. about tunti!" "Nice."

"Kiitti et tulit. Tää oli muuten siistii, mut mun paita on nyt jossain perseessä", Elias kuiski ja katsoi jalkojaan. "Ja näköjään kengätki." Elias antoi parhaalle ystävälleen maailman suurimman humalaisen karhunhalauksen. "Enks mä sanonu aiemmin et ei homoiluu!" Jeremia huusi nauraen. "Taksiki varmaa koht tulee. Poltetaaks yhet sitä enne, ku ei noissa uusissa takseissa saa polttaa", Jeremia ehdotti. "Emmä polta enää, ku pomo sano et must tulee pummi", Elias kertoi kaverilleen ja vetäytyi huonoon ryhtiin. "Mut.. sähän oot jo."

Sunset Valley oli keskiyön jälkeen niin hiljainen ja niin kaunis. Tähdet loistivat kirkkaana taivaalla ja asfaltti hehkui katulampun valossa. Pian taksi kaahasi baarin eteen ja miehet nousivat kyytiin. "Terve, herrasmiehet. Minnekäs mennään?" taksikuski sanoi pätevänä. Jeremia vastasi: "Kaupunginkatu öö.. kolmoseen vissiin. Mut ajellaan nyt ensin vähä aikaa." Kuski selvitti hieman ääntään. "Selvä pyy. Mihinkäs toisen herran paita on jäänyt?" hän kysyi keskustelun synnyttämiseksi. Elias ei tajunnut mitään kuusta tai maasta, mutta vastasi silti: "Jonkun perseessä, kengät kans." Taksikuski lähti ajamaan ja sanoi hiljaa lähinnä itselleen: "Mukava ilta takana siis."

Mariana oli ehtinyt mennä nukkumaan tai ei ollut vielä edes kotona. Naista odotellessa miehet katselivat maisemia ja miettivät illan tapahtumia. "Missäköhän ne sun kengät on? Ja paita", Jeremia tuumaili ja joi pullostaan. "En mää tiedä, mut arvaa mitä mä tiedän", Elias sanoi ja katseli omaa olutpulloaan. "Tää on jonkun kusta", hän sanoi kuin olematta asiasta moksiskaan ja kaatoi sisällön puskaan.

"Ääliö, sähän joit siitä!" Jeremia huusi ja hekotteli. "Joo. Haluuksä? Mulla on tätä tavaraa ihan omastaki takaa", Elias vitsaili ja nauroi ratketakseen ystävänsä kanssa. Onneksi Mariana saapui viimein paikalle keskeyttämään kahden idiootin huonot vitsit. "Ai onks meil jotkut jatkot vai?" nainen kysyi mieheltään avatessaan ovea. Jeremia tuumi: "Onks meillä? Elias onks meillä?" Elias nyökkäsi monta kertaa ja koko porukka meni sisälle. Volat käännettiin kaakkoon ja Jeremia haki vielä yhden pullon.

Jatkot päättyivät positiivisesti, kun hellyydenkipeä Jeremia ehdotti naimisiinmenoa morsiolleen. Oksennusurakan jälkeen vessasta ulos kömpinyt Elias näki sohvalla muhinoivan tuoreen avioparin, joten ei halunnut jäädä häiritsemään sen enempää. Hän onnitteli molempia ja taputti pari kertaa Jeremiaan kaljua ja raahautui ovesta ulos omin voimin.

Aurinko oli jo nousemassa, kun Elias saavutti kotiporttinsa. Tuttuun tapaan hän hoilasi Laukkaavien Laamojen kannustuslaulua, kun samaan aikaan hän otti tukea aidasta. Neitsyt Marian pyhäpitsa oli tullut ulos sellaista vauhtia ja molemmista päästä, että melkein päätä huimasi. Elias tunsi itsensä heikoksi raahautuessaan sisäpihalleen.

Hän pysähtyi postilaatikolle muistaen, että oli unohtanut maksaa laskut. Paljonkos nää sit olikaa nää nää. Mies mietti ja kaivoi kirjekuoret laatikosta. Sataviiskymppii? Pikku summa, pikku summa. Kai mä voin vähän tippiä laittaa. Elias mietti nauroi. Hän kaivoi kukkarostaan, joka oli yllättäen tallella, viidensadansimoleonin setelin ja tunki sen postiluukkuun. Tuolla tavallahan ne laskut maksetaankin, herra Sahlsten.

 

 

Suhteellisen leppoisiin tunnelmiin lopetetaan osa 2, vaikka käsittellyt asiat eivät olekaan leppoisimmasta päästä. Onneksi loppua kohden valo jo häämöttää tunnelin päässä ja voi huokaista helpotuksesta. Fiuh.. 

Kuten sanoin: huonot vitsit ja halvat huvit. Älkää loukkaantuko, mutta jos joku haluaa henk. koht. anteeksipyyntöjä ruudun tältä puolelta, niin olen valmis niitä lähettämään. Tulevaisuudessa yritän tuhota huonolla maulla päähän pulpahtaneita vitsinpoikasia.

Loppuun ei ole muuta lisättävää. Toivottavasti saitte sopivan annoksen Eliasta tällä erää! Osa 3 on jo aloitettu, joten ensi viikolla ilmestyy lisää luettavaa. Kommentit ovat toivottavia, mutta eivät pakollisia. Piste pilkku aamen.